Lehtimäki, yksi Kasiniemen torpista


Ida hupanen vuonna 1947

 Ansion kartanosta lohottiin 1920-30 luvulla yli 20 torppaa vuokra-alueiden lunastuslakien nojalla. Monet tiloista ovat autioituneet ja rakennuksetkin hävinneet. Näin on muun muassa käynyt Rajalan (Uukin), Mäntylän (Eenokki Mäntylä), Majamäen, Perälän ja Piilolan kohdalla. Ympärivuotisesti asuttuja ovat enää vain Valkama, Kolula, Soukkio, Leppälahti, Kivelä ja Taipale. Viimeksi vakituinen asuminen loppui Lehtimäessä. Lehtimäen torppaa hallitsivat sen itsenäistymisen aikaan, joka tapahtui vasta vuonna 1933 eli hiukan myöhemmin kuin useimpien muiden torppien itsenäistyminen, Malakias Hupanen (s.1869) ja vaimonsa Ida Hupanen (s.1874). Vaimo Ida oli Lehtimäen torpan tyttäriä.


Vilma Hupanen vasikkansa
kanssa

Kirkonkirjoista ilmenee, että Lehtimäkeä kutsuttiin 1880-luvulla myös Suutariksi eli se näyttää kuuluneen rälssin suutarille. Suutari, räätäli ja muutkin käsityöläiset olivat kylälle välttämättömiä ja sen vuoksi arvostettuja henkilöitä. Kasiniemen ja Ämmätsän välisen isojaon asiakirjoissa mainitaan Ämmätsän kohdalla erikseen jopa suutarin ja räätälin torpat (Skomakarens torp, Skräddarens torp). Malakias Hupanen oli Soukkion torpan tyttären Hedvigin eli Hetan sekä hänen miehensä Joonaksen, jotka asuivat Kolulan torppaa, poika. 1950-luvulta alkaen Lehtimäkeä omistivat ja asuivat Eemeli ja Vilma Hupanen aina viime vuosiin saakka. Lehtimäen kokonaisala oli 13 ha, josta peltoa kolmisen hehtaaria. Torppa oli Kasiniemenkin mittapuun mukaan pienehkö. Tämän vuoksi oli erityisen välttämätöntä koota heiniä muualtakin kuin omalta maalta. Tilalla pidettiin hevosta, paria lehmää sekä tietysti nuortakarjaa.

Lehtimäen väkeä v. 1966. Keskellä isäntä, oikealla emäntä ja vasemmalla setämies Jussi. Takana hoidossa olleita "kesälapsia".
Multatöyryn maalla Hupasilla oli vakituiset alueet, josta he niittivät heinää. Olipa heillä siellä omassa käytössään latokin, ns. Maijanlato. Paljon enemmän talvisia heiniä Hupaset saivat kuitenkin Rummetinsaaren pellosta, jota he niittivät 50-luvun lopulle saakka. Saaressa oli lato, johon heinät koottiin ja talvella haettiin hevosella. Ilmeisenä syynä siihen, että Hupaset kokosivat heinää Rummetin saaresta oli se, että Malakias Hupasen äiti Heta oli leskeksi jäätyään avioitunut Rummetin saaren haltijan "Rummetin" kanssa. Heta eli viimeiset vuotensa saaressa (k.1920). Hupaset niittivät heinän myös Puuksamen pelloilta.

Sodan jälkeen perustettiin Kasiniemeenkin valtion toimesta yhteislaidun, joka oli tarkoitettu sellaisille karjanpitäjille, joilla ei ollut riittävää laiduntamismahdollisuutta omilla mailla. Kasiniemen yhteislaidun käsitti vajaan hehtaarin suuruiset Pukkisuon ja Jänislinnansuon sekä niiden välistä metsäaluetta, joka hakattiin aukeaksi, niin paljon, että laitumen yhteisala oli 7,5 ha. Lehtimäen karja ja hevonen olivat yhteislaitumella koko sen toiminnassaoloajan eli 60-luvun lopulle saakka. Maidon kuljettaminen käsirattailla tai pyörän sarvessa kaksi kertaa päivässä polkuja pitkin parin kilometrin matkan oli melkoinen työ ja sitä paitsi maito oli käsittelyn jälkeen vielä kärrättävä maitoautolle Arvelan mäelle. Iän lisääntymisestä huolimatta Vilma Hupanen jaksoi kärrätä maitotonkan tien varteen aina 80-luvulle saakka ollen lähes viimeisiä karjanpidosta luopuneita.

Eemeli Hupasen kuoltua asui Vilma Hupanen vielä vuoden verran yksin Lehtimäessä, mutta vaikeuksien käytyä ylivoimaisiksi hän siirtyi kirkonkylälle asumaan parisen vuotta sitten. Lehtimäen osti läheinen kesänaapuri Aimo Sohlman, joka toimeliaana ja aikaansaavana miehenä saa tilaisuuden toimintaan metsiä hoidellessaan ja pihapiiriä kunnostaessaan.