|

Edvard Salminen
80-vuotiaana
vuonna 1969
|
Edvard Salmisen eli
Mamren Eetun
muistelmia vuosisadan alussa
Lehtemme numerossa 4 kerrottiin Seppälän Aapista,
Aappi Saarisesta, joka ns. Venäjän vallan aikana pyydysti lähes ammatikseen
rapuja ja myi niitä edelleen Pietariin toimitettavaksi.
Elna Hörhä (s. Salminen, 84 v.) kertoi itsekin
asuneensa Seppälässä 3-vuotiaaksi saakka, mutta hänen isänsä Edvard
Salminen eli Mamren Eetu ja muu perhe asuivat pitkään Seppälässä. Edvard
Salminen (s.1889) on syntynyt Vehkajärvellä, mutta perhe muutti Kasiniemeen jo
hänen lapsena ollessaan. Salminen työskenteli aluksi Ansiossa tallimiehenä,
oli jonkin aikaan torpparina ja peräti 37 vuotta kartanon metsänvartijana,
jonka tehtäviin kuului metsätöiden valvonta ja johto ja myös metsästyksen
valvonta. Perheen asuessa Seppälässä äiti hoiti kartanon nuortakarjaa,
Salmisen perhe muutti Mamre-nimiseen paikkaan Elna Hörhän ollessa
kolmivuotias.
Salmisten Seppälässä asuessa siellä asui myös edellä
mainittu Aappi. 80-vuotispäivähaastattelussa Padasjoen Sanomille (n:o
194/1969) kertoi Edvard Salminen muun muassa seuraavaa.
"Seppälän Aappi oli Kasiniemen rapukauppias. Minäkin
pyydystin niitä hänelle erään Heikki-nimisen pojan kanssa. Meillä oli 130
mertaa ja yön aikana saimme 300–400 rapua. Aappi vei ravut suoraan Lahden
torille myytäväksi. Vehkajärvellä kierteli myös venäläinen ostaja Vasili.
Tämä saapui Vehkajärvelle elokuun lopulla ja hänellä oli mukanaan
kymmenkunta suurta sumppua. Vasili osti ensin kuljetuskoreja ja sammalia. Koreja
oli taloissa ja mökeissä talvella tehty. Korit olivat kannellisia ja niihin
pantiin n.150 rapua sammalten sekaan huolellisesti kerroksittain. Hevoskuormaan
mahtui 25 koria ja kuorma kuljetettiin Kuhmoisiin laivalle Lahteen
vietäväksi ja sieltä junalla Pietariin."
Edvard Salminen oli itse jo virkansakin puolesta innokas
metsämies, mutta hän kertoili mielellään myös kuulemiaan (tosi)juttuja.
Salminen oli 15-vuotiaana poikasena kuunnellut itsensä Aappi Soukkion
kertomuksia. Aappi Soukkio oli tunnettu eränkävijä ja pitäjän viimeisen
karhun kaataja vuonna 1863. "Karhu kävi Kailan kylän Hautalan
kaurapellossa. Aappi ja Majamäen Eero olivat tehneet lavan puuhun ja sieltä
sitten tähtäsivät. Ensimmäisestä laukauksesta ei karhu kuollut. Pyssyt
olivat siihen aikaan suusta ladattavia ja se vei sen verran aikaa, että karhu
ehti jo matkan päähän, mutta saivat tavoitettua sen".
Edvard Salminen asui eläkevuotensa ostamallaan Kivelän
tilalla, Elna Hörhänkin nykyisessä kodissa, kylän keskustassa. Salminen
palkittiin aikanaan kunniamerkillä pitkäaikaisesta moitteettomasta
palveluksesta työelämässä.

Mamre monine ulkorakennuksineen
|