Väriä luonnosta

Kulunut kesä jää muistoihimme ehkä elämämme kuivimpana, kun sademääriä katsellaan. Ainoa kunnon sade tuli elokuun 10 ja 11 päivä, eli päivinä, kun Kasiniemen naiset värjäsivät lankoja kasviväreillä Kukkosen rannassa. Iloinen porukka suunnisti jo heti aamusta värjäyspaikalle, kenellä oli kassissa kiventieraa, kenellä koivunlehteä, paatsamankuorta, pajunlehteä, lupiininlehteä... Annelin kassista löytyi alunaa, kuparisulffaattia ym värjäyksessä tarvittavaa. Mukana oli myös erilaisia kattiloita, siivilöitä, saaveja, ja niin päästiin alkuun. Kukkosen Heimo oli jo kuumittanut vedet valmiiksi, rakentanut “tulipesiä” kattiloille ja padoille, mikä auttoi heti alkuun pääsemisessä. Aluksi langat pestiin, sitten puretettiin ja viimeksi keitettiin väriliemessä. Tämä liemen keitto onkin aikaavievää puuhaa, kasvejahan keitetään minimissään tunnin verran, toisia jopa kolmekin tuntia. Koko porukka odotti innolla minkäväristä lientä mistäkin kasvista tuli ja yllätys oli monen kasvin kohdalla melkoinen, joka liemeen löytyi kuitenkin värjättävää, lankojen lisäksi värjättiin myös vanhoja lakanoita poppanankuteeksi, teepaitoihinkin saatiin piristettä ja aina iloisesti yllätyttiin. Päivällä pidettiin tietysti ”välitunti”, eli juotiin Seijan keittämät makoisat kahvit ja tietysti parannettiin maailmaa. Toisen kurssipäivän aamuna satoi vielä rankemmin, mutta kaikki me suunnistettiin heti aamusta kurssipaikalle ja työ jatkui. Lopputuloksia eli valmiita lankoja katsellessa oltiin tuloksiin tyytyväisiä ja toivottiin, että jälleen ensi kesänä saataisiin tämä kansalaisopiston kurssi Kasiniemeen, innostuneita kurssilaisia kyllä löytyy. Talven aikana sitten kokeillaan miten kaunista syntyy näistä luonnonväreillä värjätyistä langoista.

Anneli Siltala