|
|
NykyaikaaHistoriateos Padasjoen lotta- ja suojeluskuntatyöstäKenraalimajuri Hannu Särkiö kirjoittaa Padasjoen lotta- ja suojeluskuntatyön historian. Noin 300-sivuinen ja yli 100 valokuvalla varustettu teos ilmestyy syksyllä. Kasiniemessä oli lottatoiminta aikanaan erittäin vilkasta. Että lotilla Kasiniemen kokoisessa kylässä oli oma talonsa, Lottatalo, lienee koko Suomeakin ajatellen lähes ainutlaatuista. Sotien jälkeenhän lotta- ja suojeluskuntajärjestöt lakkautettiin rauhansopimuksen nojalla ja näin Lottatalo siirtyi urheiluseuralle ja talosta tuli kaikkien tietämä Kokkopirtti.
Monet entiset kasiniemeläislotat ja -pikkulotat, heistä suurin osa kylläkin nykyään muualla asuvia, ovat haastattelulomakkeella ja osa myös suullisessa keskustelussa kertoneet tietojaan kirjan tekijälle. Kasiniemen lottien yhdyshenkilönä kirjoittajaan on ollut Sylvi Kunnas, joka talvisodan ajan ja myös sekä ennen että jälkeen sen toimi yhteensä yli kuuden kuukauden ajan ilmavalvontalottana Kullasvuorella. Muita muistelijoita ovat olleet ainakin Keija Aro (os. Halonen), Eila Järvinen (os. Ojanen), Aino Lehti (os. Ahola), Hellikki Malmström (os. Halonen), Saima Räikkönen (os. Niemi), Bertta Salonen ja Elinor Schildt. Kirjan hinta on sen ilmestyttyä 100 mk. Ennakkomyyntihinta on kuitenkin elokuun loppuun asti vain 70 mk. Historiikkitoimikunta on ilmoittanut, että kylätoimikunnat (ja muutkin järjestöt) saavat niiden kautta tulleista ennakkotilauksista 10 mk/kpl itselleen, jos tilauksia on vähintään 10 kpl. Kasiniemen kylätoimikunta toivoo, että teosta tilattaisiin runsaasti ja tilaukset tehtäisiin joko maksamalla 70 mk Kasiniemen kylätoimikunnan tilille nro 421210-26981 tai hoitamalla tilaus Kaija Schildtin kautta (p. 5568004) ja maksamalla tilaushinta hänelle. Kylätoimikunta huolehtii kustannuksitta kirjojen toimittamisesta tilaajille.
Uusi yksityistiekunta kyläänKasiniemessä on ennestään toiminut ainakin kuusi tiekuntaa. Kunnan teknisen lautakunnan tiejaosto perusti hakemuksesta uuden Majamäentie-nimisen tiekunnan. Tie alkaa Kolulasta ja päättyy runsaan 700 metrin pituisena Niemelän tienhaaran vaiheille. Tiekunnan perustaminen on tarkoituksenmukaista, jos tiellä on useita käyttäjiä. Voidaanhan tienpitoon liittyvät asiat käsitellä aikaisempaa helpommin, kun kaikille käyttäjille on määrätty käyttöä vastaavat yksiköt. Ensimmäisenä näkyvänä toimena on tien alkuun pystytetty tienviitta. Tiehoitokunnan jäsenet ovat Kalevi Talvisalmi, Pekka Sipiläinen ja Martti Sederholm.Uusi ilmakuva Kokkopirtin seinälleKylätoimikunta on hankkinut viime kesänä otetut ilmakuvat saman mittakaavaisena ja samasta alueesta kuin Kokkopirtin seinällä oleva vuoden 1949 ilmakuva. Kunhan uusi kuva saadaan kehystämöstä, se asetetaan vanhan viereen ja näin katselijan on helppoa havaita 50 vuoden välein otettujen kuvien erot ja todeta Kasiniemen maisemissa ja elämänmenossa tapahtuneet valtavat muutokset. Vihdoinkin pysäkkikatosPysäkkikatoksen saaminen kylän keskustaan on ollut vireillä pitkään ja kylätoimikunta on tehnyt useampia aloitteita kuntaan päin. Viime syksynä kunta päätti, että tiettyihin kyläkeskuksiin rakennetaan katokset ja että kunta kustantaa tarvikkeet. Itse pystytystyö jäi kylien kontolle. Asiassa järjestettiin suunnittelukilpailu, jonka voitti Timo Tervo.
Kunnalta saatiinkin tarvikkeet ja Kalevi Talvisalmi ja Timo Soukkio lupautuivat rakentamaan ja pystyttämään katoksen. Tämän he myös tekivät, joskin työ oli odotettu suurempi, kun puutavara ei tullutkaan valmiiksi pätkittynä. Pystytysvaiheessa tuli apuun myös Tero Hännikäinen. Suurkiitos pystyttäjille ja myös Ilkka Mertsalmelle, joka antoi käyttää katoksen kokoamisessa ja paikalleen siirtämisessä Koivujalosteen tiloja ja laitteita. Katos pystytettiin linja-autopysäkin kohdalle kaupan viereen. Kansalaisopistokuulumisia KasiniemestäKokkopirtiltä on koko menneen talven ajan kuulunut melkoinen kolke. Siellä nimittäin ovat kudontapiiriläiset kutoneet mattoja, poppanoita, shaaleja ja muuta mukavaa. Sunnuntaina kesäkuun 11. päivä kello 10–15 osa töistä asetellaan näytteille Kokkopirtille, minne niitä voi tulla ihastelemaan. Tilaisuuteen ei peritä pääsymaksua, mutta piiriläiset myyvät arpoja ja pitävät puffettia, mistä voi ostaa kahvia, mehua ja tietysti pullaa. Lisäksi on pieni myyntipöytä, missä myytävänä on sekatavaraa. Tule tutustumaan ja tuo kaverisikin. Viime vuonna näyttelyymme tutustui reilut kahdeksankymmentä henkilöä. Kesä-heinäkuu tässä lomaillaan opistotouhuista, mutta elokuulla värjätään jälleen kasviväreillä lankoja ja poppanankuteita ensi syyskuussa alkavaa uutta kudontapiiriä varten. Lisätietoja värjäyskurssista saat Annelilta (p. 5568001). Kurssille on hyvä ilmoittautua etukäteen, että materiaalia osataan tilata riittävästi, ja muutenkin kurssille voidaan ottaa vain kymmenen osanottajaa. Suuremmalle joukolle ei ole välineitä, eikä silloin saada valmista, kun tilat ja astiat ovat rajoitetut. Syyskuulla sitten laitetaan taas loimia puihin ja tarkoitus on nyt laajentaa kudontamahdollisuuksia. Ehkä kudomme raanua ja sänkypeitettäkin ja mitä sitä kaikkea keksitäänkin. Tule mukaan. Anneli Siltala Jätteet lajitteluunJätteiden lajittelu laajenee Padasjoella kesäkuun alusta, kun energiajätteen keräys alkaa. Nyt kun kylätoimikunta on luopunut jätteenkeräyksestä, asiasta voi sopia suoraan jätteenkuljettajan kanssa samoin kuin sekajätteen kuljetuksesta. Kasiniemessä kiertää ainakin Keinuhonka Oy:n jäteauto, p. 0400-496939. Poltettavaksi soveltuvaa energiajätettä ovat: • elintarvikemuovit, esim. viili- ja jugurttipurkit, muovipussit, -rasiat ja pullot, muut muovituotteet kuten ämpärit, vadit, pulkat jne. • maatalousmuovit kuten mansikkamuovit, ei sidosverkot eikä -nauhat
• styroxalustat ja -kotelot • paperi-, pahvi- ja kartonkipakkaukset Huom: PVC-muovi ei sovellu Paperin ja jätelasin keräys jatkuu entiseen tapaan, astiat löytyvät Koivujalosteen tontin läpi kulkevan tien varrelta. Muuta jätettä ei saa jättää paperinkeräyspaikalle. Biojätteet kannattaa kompostoida paikan päällä. Kompostointiohjeita samoin kuin muuta tietoa jätehuollosta saa 4H-neuvoja Leena Saloselta p. 5489711 tai Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n jäteneuvonnasta p. 871 1766, internet: www.phj.fi. Ongelmajäte- ja metalliromukeräys Kasiniemessä entisen kaupan edessä torstaina 15.6. klo 10:50 - 11:10. Jätteitä ei saa tuoda paikalle etukäteen. Eeva Johansson Niko taas Suomen mestariNiko Nättinen uusi suomenmestaruutensa voittamalla talvella Ylivieskassa Hopeasomman loppukilpailuissa 15-vuotiaiden sarjassa 5 kilometrin perinteisen tyylin kisan. Maalissa eroa toiseksi tulleeseen oli 11 sekuntia. Taktiikkana oli alku varovaisesti ja loppu täysillä. Puolimatkassa hän oli 6 sekuntia johtavaa jäljessä. Osanottajia oli toistasataa. Hienosti menivät talven kisat, muitakin mitaleita tuli kauden mittaan. Yhden mestaruuden voi voittaa hyvällä tuurilla, mutta olemalla kahtena vuotena ikäluokkansa paras on jo todella kova saavutus. Onnea Niko ja jatkoa mitalisateelle ensi vuonnakin. Kylätoimikunta muisti Nikoa jo talvella kirjekuorella. Ansiossa hiihtokisatPadasjoen Yrityksen Kasiniemen piiri järjesti hiihtokilpailut 11.3. Ansion pihapiirissä. Kylätoimikunta hoiti makkaranpaiston ja kahvituksen ja järjesti arpajaiset. Hiihtokeli oli erinomainen. Tulokset: Kasiniemi voitti viimeisen katuviestinKylien välinen katuviesti juostiin 12.5. Kuten edellisenäkin vuonna
osanottajia löytyi enää vain Kasiniemestä. Viesti päätettiin
lopettaa toistaiseksi. Kasiniemeä edustivat Ninja Nättinen, Nisa
Nättinen, Niko Nättinen, Juha Sumanen, Valtteri Schildt ja Jussi
Salonen. |
|