Kasiniemen kasvit

Kasiniemi näyttäisi olevan erillään Padasjoen päijäthämäläisestä kasvien leviämisalueesta, kuuluen ennemminkin Kanta-Hämeen alueen laitamille. Kallioperässä on paikoin ravinteista gabroa. Irtonainen maalaji on moreenia, paikoin on ravinteisempaa savea tai silttiä. Luopioisten rajalla on lähistön mainittavin nevasuo, Kurkisuo.

Kurkisuolta voi löytää mm. vaivaiskoivun, kaksi putkikasvia: erittäin myrkyllisen myrkkykeison ja tillilehtisen suoputken (Kurkijärvi-nimisen lammen rannalla), orkideoista eli kämmeköistä on tehty havaintoja sellaisista harvinaisista lajeista kuin kaita- ja punakämmekkä ja suovalkku. Lisäksi on pari harvinaista sara- ja luikkalajia. Suolla on tietyt ravinteet kortilla ja jotkut hankkivat lisäravinteita pyydystämällä hyönteisiä. Näitä lihansyöjiä ovat kihokit — joita löytyy sekä pitkä- että pyöreälehtinen laji ja vesiherneet. Vm:n keltaiset hernettä muistuttavat kukat ovat ilmassa, veden päällä ja itse lehdet ja varret veden alla. Vesiherne pyydystää pieniä uivia eläimiä rakkomaisella ansallaan. Monilta rannoilta myös voi löytää em. suokasveja.

Lehtomaisia laikkuja on Kasiniemessä monin paikoin. Lehmuksen, näsiän, taikinamarjan, punaherukan, kuusaman, sinivuokon, kevätlinnunherneen ja kolme vaateliasta heinää: tesman, mäkilehtolusteen ja nuokkuhelmikän voi bongata melkein missä tahansa kuivahkoissa ja rehevänoloisissa metsissä. Kosteammissa ja varjoisemmissa paikoissa kasvaa lehto-orvokkia, imikkää, valkovuokkoa, koiranheisi-pensasta, mustaherukkaa ja kulleroa. Harvinaisia tai paikallisia lajeja ovat mustakonnanmarja, kevätlinnunsilmä, lehtopalsami ja lehtotähtimö. Hyvin ravinteisen kivilajin vaativa kaksivuotinen haisukurjenpolvi kasvaa vain kiven tai kallion päällä, tuskin koskaan maassa — kiven vieressä. Sen voi löytää Jänislinna-nimiseltä kalliolta ja läheiseltä kiviröykkiöltä.

Rehevien lehtomaisten metsien kasvit joutuvat usein ahdinkoon ja katoavat jopa muutamassa vuodessa tai vuosikymmenessä. Syynä voi olla tiheä kuusikko, joka täysivarjollaan ja hapattavalla neulaskarikkeellaan muuttaa oloja tai vesiolojen muutos (ojitus tai ojittamattomuus — jolloin paikka kuusen jäljiltä rahkasammaloituu, hapantuu edelleen ja pidättää vähähappista vettä, ilmiötä sanotaan soistumiseksi). Rehevimmissä metsissä liikkuu hapekasta raikasta vettä lähdepuroista.

Varjoa suosivat lajit kärsivät äkkinäisestä valon lisäyksestä, jolloin aurinko paahtaa armottomasti kuivattaen maan ja paikalle rynnivät tukahduttavat heinät.

Jo mainitulla lehto-orvokilla on herttamaiset lehdet — kaksi muutakin sinikukkaista keväällä kukkivaa orvokkia löytyy — nimittäin munuaislehtinen suo-orvokki ja aurinkoisilla paikoilla kirkkaansinisin kukin kukkiva aho-orvokki.

Harvinaisen kookas tulikukka

Kuivilla paikoilla — tienvierillä ja niityillä yms. on aikaisin keltaisena kukkivaa pikkukäenrieskaa, kevättaskuruohoa, tummatulikukkaa (joka ei ole sellainen "huopalehti", kuin ukontulikukka), valkoailakkia ja risteymää puna-ailakin kanssa, nurmi- ja nuokkukohokkia, yksivuotisia silmäruohoja ja kahta keltakukkaista laukkua. Laukku-nimi tulee laukunmuotoisesta kodasta, jossa siemenet helisevät — tai rapisevat kypsyttyään. Kasvia ravistelemalla on ennenvanhaan päätelty heinänteon olevan käsillä.

Niityillä kasvaa myös näin lännessä enemmän tai vähemmän harvinaiset ruusuruoho ja kesämaitiainen, joka kukkii vähän voikukan jälkeen aavistuksen oranssimpana. Harvinainen on myös ja oikukkaasti joskus katoava — ilmestyvä, pikku saniaskasvi noidanlukko. Noidanlukkoja on useitakin eri lajia ja useimmat kasvavat rutikuivilla ahoilla.

Selvästi pihoilla viihtyviä tai lähistölle karanneita seuralaisia tai koristekasveja ovat Kasiniemessä rautanokkonen, jalokiurunkannus, humala, keltavuokko, oranssikeltano, keltamo, kurttu- ja punalehtiruusu, seljapensas, vaahtera ja isotuomipihlaja. Vaahtera voi olla teoriassa alkuperäiseen luontoon kuuluvakin, mutta mahdoton siksi todistaa.

Seuraavia lajeja voi löytyä, niin lähellä niitä on leviämässä suunnasta tai toisesta:

Idänverijuuri (kasvaa Vesijaolla ja Kuhmoisten Harmoisissa — niin voisi sitä olla välissäkin. Kasvilla on pihlaja- tai mesiangervomaiset lehdet ja korkeankapea kukinto keltaisine kukkineen), keltavuokko, lehtopähkämö (kuin nokkonen punaisilla pillikekukilla), pohjannokkonen (joka ei polta) ja pähkinäpensas. Muutaman mainitakseni.