|
|
Kasiniemestä ei kunnanvaltuutettuaKasiniemen kulmakunta on 1920-luvusta aina tähän päivään saakka ollut erittäin vahvasti edustettuna kunnanvaltuustossa. Joinakin kausina jopa "yli"edustettunakin, kun pienestä kylästä on yhtäaikaa ollut peräti kolme valtuutettua. 1920–40-luvuilla olivat kasiniemeläisvaltuutettuina Ario Schildt (vanhempi) ja Onni Ylinen, jotka molemmat toimivat vuosia myös valtuuston puheenjohtajana. Onni Ylinen oli valtuuston jäsenenä peräti 46 vuotta, aina 60-luvun lopulle asti. Kunnanhallituksen puheenjohtajina olivat aikanaan Ario Schildt (nuorempi) ja Kalle Salonen. Valtuuston jäseninä ovat kasiniemeläisistä olleet yhden tai useamman kauden Helmi Schildt, Kalle Annaniemi, Ilmari Niemi, Viljo Hörhä, Pentti Siltala, Osmo Soukkio ja Kari Saarinen. Kunnan väkiluvun laskemisen johdosta valittavien valtuutettujen määrä oli tämän syksyn vaaleissa aikaisemman 27 asemesta vain 21. Kun määrä pienenee, on pikkukylien entistä vaikeampaa saada ehdokkaitaan läpi. Vaikeus vielä korostuu, kun väkiluvun väheneminen on suurimmillaan syrjäkylissä. Niinpä ei uuteen valtuustoon tullutkaan enää yhtään kasiniemeläistä. Osmo Soukkio ei tällä kertaa tosin asettunut ehdokkaaksikaan. Kari Saarinen valittiin, muttei enää suoranaisesti kasiniemeläisenä. Keijo Siltala, joka pitkään oli vahva vaikuttaja kunnallispolitiikassa, on kasiniemeläissyntyinen, muttei valtuustoon valitsemisen aikoihin enää varsinainen kasiniemeläinen.
|
| Kiitos hirviporukalle. Jyri Schildtin hirviporukka on lahjoittanut kylätoimikunnalle 2000 markkaa kiitoksena metsästysmaiden käytöstä. Lahjoitettu summa on varsin huomattava lisä kylätoimikunnan budjetin tulopuolelle. Kylätoimikunta esittää lämpimät kiitokset. |
|