Kesäpakina

Perheemme on kuulunut kesäkasiniemeläisiin viidentoista vuoden ajan. Mökin ostaessamme oli syksy. Puut olivat jo lehdettömiä, kun ensi kertaa ajoimme Ruhansillan yli. Henkäisin syvään; voiko näin kaunista paikkaa ollakaan! Sitten halki peltomaiseman, isojen pihlajien lomitse, laitumenaidan sivuitse tontille järven rantaan. Perille päästyä juoksi Arno, 5 v, pihan toiseen laitaan ja hihkaisi: "Hei isi, ostetaan tämä mökki!" Pitkään ei aikuistenkaan tarvinnut ostopäätöstä miettiä.

Seuraavana keväänä ensi kertaa mökille tullessamme uiskenteli Levänselällä virran suussa kuikka. Kuikkia täällä, erämaajärven lintuja! Ja kivinen mäki alkoi kukkia sinivuokkoja, näsiää, keväistä linnunhernettä. Kesyt sorsapoikueet antoivat melkein silittää, kun niille tarjoili leipää. Lehmät olivat laitumella portinpielessä. Tunsimme elävämme keskellä maalaismaisemaa. Taipalrannassa vähän matkan päässä, missä ennen pidettiin uimakouluakin, oli upea hiekkaranta. Ihastelimme kirkasta vettä laiturilta, näkyi pohjaan asti. - "En mene uimaan, siellä on kaloja", ilmoitti Annukka, 3 v, ja ui vasta seuraavana kesänä.

Saamamme vastaanotto oli mahtava. Juhannuksena teimme naapurikierroksen Selosten kanssa, ja sen jälkeen olemmekin tunteneet kuuluvamme kyläyhteisöön. Naapuriin on tapana poiketa aina kun on asiaa ja vaikka ei aina asiaa olisikaan.

Minulle kesä ei ole kesä, jos en saa sormiani multaan. Pieneen kasvimaahan kyselin maanparannusta Selosen navetasta. Ja saihan sitä, Raimo toi peräkärryllä. Ensimmäisenä kesänä kasvoi tosi komeita naatteja, seuraavina jo porkkanoitakin talvisäilöön asti. Perunat ovat löytyneet aina Selosen pellosta. "Siellä on meillä kuokka pystyssä vaon päässä, siitä sopii kaivaa. Sen parempaa palvelua ei järjestetä", selvitti Raimo talon tapaa pilke silmäkulmassa.

Aviosiipalta olen saanut maankääntöapua syksyisin. Kiviä mäessä riittää niin paljon, ettei myyriä tarvitse pelätä. Eivät pääsisi maan alla mihinkään. Kivisen pihamaan tasoitus on ollut Aimon harrastus nikkaroinnin lomassa.

Ensi vierailulla Selosilla Arno ihastui traktoreihin ja lehmiin. Sen jälkeen hän olikin Raimon mukana pellolla ja navetassa aamusta iltaan. Yhdessä vaiheessa piti ruokakin tehdä meillä samaan aikaan kuin Selosilla syötiin, jos mieli saada poika pöytään. Annukka viihtyi mökkinaapurin Sarin kanssa seikkailemassa ja oppi uimaan kuin salakka.

Heinätalkoisiin olemme päässeet aina koko perhe, minä ensi kertaa elämässäni. Sateisina kesinä pantiin heinää seipäälle, säiden suosiessa onnistui paalaus suoraan. Ja pellon reunassa syötiin Liisan herkullisia talkoovoileipiä. Yhtenä vuonna Annukka ja Sari halusivat yöpyä heinäladossa, kun paalit oli saatu sisään. Sinne vietiin vilttiä ja evästä retkelle. Seuraavana aamuna kaupassa käydessä Tuija kysyi kassalla, oliko ladossa ollut mukavaa. "Miten Tuija voi tietää, että me oltiin ladossa yötä? Kaupallehan on kolme kilometriä matkaa!" oli tyttöjen iso ihmetys.

Vuosien mittaan lehmäpelkoni hellitti niin paljon, että minusta alkoi olla hyötyä myös keväällä, kun lehmiä laskettiin ensi kertaa laitumelle. Ensimmäisinä vuosina peräydyin kunnioittavasti risuni kanssa, kun lehmä suunnisti kohti.

"Lähdettekös pienviljelijäyhdistyksen veneretkelle Päijänteelle, olisi vielä muutama paikka vapaana?" kysyi Liisa joskus ekana kesänämme. Ja lähdimmehän me. Sen jälkeen olemme saaneet olla mukana kinkereillä, tupailloissa, ompeluseuroissa, syntymäpäivillä.

Kerran kun lauantaina tulimme mökille puoliltapäivin, mökkivaatteissamme tietenkin, kuulimme että ol i kutsu Hupasen Emilin 80-vuotispäiville, jotka alkaisivat parin tunnin kuluttua. Ei auttanut muu kuin mennä penkomaan Selosen mummon vaatekaappia. Löytyihän sieltä kiva pusero lainaan, ja hamekin saatiin hakaneulojen avulla päälläpysyvään muotoon. Vilma oli kattanut pihaan oikean pitopöydän.

— Sää oli mitä parhain, ampiaisia pörräsi loppukesän tapaan. Kun sitten täydet lautanen ja lasi kädessäni sovittelin takamustani penkin päähän, alkoi hameen alle eksynyt ampiainen kai tuntea olonsa liian ahtaaksi… Pysyi ruoat sentään lautasella.

Paljon on muuttunut vuosien varrella. Selosen lehmät ovat vaihtuneet purkkitaimiin, kesyjen sorsien tilalla on uiskennellut kiroileva härkälintupesue. Kuikan huudon on korvannut kapeikossa ohi kaahaavien ökymoottoreiden pauhu. Kauppa on lopettanut, väki vähentynyt. Mutta edelleenkin parasta mökillämme ovat ihmiset.

Kasiniemi on pienuudestaan huolimatta vireä kylä, jonka kylätoimikunnassa minulla on ollut ilo olla mukana viime vuodet. On yhteiset teatteri- ym retket, talvirieha, pilkkikisat, kutomapiiri ja jumppakerho, ja vieläpä internetistä löytyvä oma lehti Kasiniemen Sanomat.

Ja kaiken kruunaajana kesäjuhlat. On mahtava ohjelmatarjonta, Osmon grillaukset, Eevan ja Annelin pullat, Ellun kukkakoristeet ja kylätoimikunnan naisten kahvit; lopuksi orkesteri ja tanssit.

Kiitos kaikille, että olette olemassa!