|
Kauppias Kalle Leppälahti
Kalle lähti Päijänteelle Sysmään puutavaralaivoja lastaamaan veljiensä kanssa. Työ oli raskasta miehelle, joka sotaväkivuosinaan oli sairastanut märkäisen keuhkopussintulehduksen ja ollut vähällä kuolla. Leikkaushaava selässä ei umpeutunut ennen kuin 1940-luvulla ja toinen keuhko oli toimintakyvytön. 1930-luvulla Kalle alkoi kotoa Leppälahdesta käsin kulkea lähiseutujen taloissa kulkukauppiaana, kesällä pyörällä ja talvella puukelkalla, myyden tekstiilejä, rihkamaa, ym. Niillä reissuilla tai ehkä Ämmätsän työväentalon iltamissa löytyi tuleva puoliso, Lyydi, vuotta nuorempi Ämmätsän Keskiseltä. Kalle ja Lyydi menivät kihloihin 1934 ja häitä vietettiin Keskisellä juhannuksena 1935. Lyydi sai kotoa mukaansa lehmän ja joitakin kodin tarvekaluja ja nuoripari asettui aluksi asumaan Koiviston torppaan Rautajärven tien varteen. Kalle kulki edelleen kulkukauppiaana. V. 1936 Kalle ja Lyydi pääsivät vuokralle Ämmätsään Viitalan sotilastorppaan. Siellä mökissä oli pirtin ja pienen kamarin lisäksi toisella puolen eteistä kehikolla oleva huone, josta Kalle rakensi kaupan. Tavarat oli itse haettava linja-autolla Hämeenlinnasta tai pyörän päällä Kyynäröltä linja-autolta. Pian tuli talvisota ja Kallekin joutui lähtemään ensin kertausharjoituksiin ja sitten rintamalle. Lyydi hoiti kauppaa naapurin lasten avulla. Asiakkaita riitti, kun vain olisi ollut myytävää, sillä mökkejä oli paljon ja lisäksi tulivat evakot. Jatkosotaan Kalle ei enää vammansa vuoksi joutunut, sillä vanha haava selässä vuoti märkää. Sodan loppuhetkinä syntyi kauan kaivattu lapsikin (allekirjoittanut), joka jäi ainoaksi. V. 1946 Kalle sai ostaa Viitalan omakseen Ämmätsän kartanolta ja uusi talo ja kauppa rakennettiin, vaikka rakennustarpeista oli yhä pulaa. Asiakkaita riitti pyhät, arjet iltamyöhään asti, joskus heräteltiin yölläkin. Kalle jaksoi hyräillen kantaa kylmiä juomia kellarista asiakkaille. Kauppa oli paikka, jossa vaihdettiin kuulumiset ja pidettiin yllä ihmissuhteita. Kallelle asiakkaat olivat henki ja elämä. 1960-luvulla väki alkoi kylältä vähentyä ja kulkuneuvot yleistyivät. Kallen kauppaan poikettiin vain, kun hiiva tai joku muu tärkeä oli unohtunut. Perheen avulla Kalle kuitenkin jatkoi rakasta työtään vuoteen 1975 asti. Kauan hän ei ehtinyt eläkepäivistä nauttia, sillä hän kuoli kotonaan rajuun sydänkohtaukseen 17.08.1977. Mitään ei ollut tehtävissä. Hän jätti valoisan muiston ihmisestä, joka tuli toimeen ihmisten kanssa ja oli yleensä aina hyväntuulinen ja leppoisa. Oili Valkama |
|