Kauppias Kalle Leppälahti

Kalle LeppälahtiKalle oli Padasjoen poikia. Hän syntyi Kasiniemen Leppälahden torpassa 10-lapsisen perheen neljänneksi nuorimpana. Isä-Antti oli syntynyt Kasiniemen Ansiossa 1863 vanhempiensa ollessa siellä työläisinä. Hänessä oli pisara "sinistä verta", sillä hän oli Kasiniemen kartanoa 1700-luvulla omistaneen furiiri Hans Henrik Brummerin aviottomana syntyneen tyttären jälkeläinen. Myös Amanda-äiti (o.s. Åkerlind) oli syntynyt Ansiossa isänsä ollessa siellä seppänä v. 1868. Heidän tiensä erkanivat välillä, mutta Toritulla Rekolassa he löysivät toisensa ja menivät naimisiin 1889. Aluksi he asuivat mm. Alhossa, Toritun Pastilassa ja Kauppilassa sekä Ansiossa, Antin ollessa renkinä, kunnes päätyivät Leppälahteen torppareiksi n. v. 1904 ja ottivat sukunimen torpan mukaan. Lapsia oli useita ja Kalle oli ensimmäinen, joka syntyi Leppälahdessa. Antti kuoli jo 1923, ennen kuin ehti lunastaa torppaa omakseen. Sen teki vasta vanhin poika, Tauno, josta tuli Leppälahden isäntä. Nuorempien lasten oli lähdettävä ansiotyöhön heti, kun kynnelle kykenivät. Nuorimmat kaksospojat olivat vasta 13-vuotiaita isän kuollessa.

Kalle lähti Päijänteelle Sysmään puutavaralaivoja lastaamaan veljiensä kanssa. Työ oli raskasta miehelle, joka sotaväkivuosinaan oli sairastanut märkäisen keuhkopussintulehduksen ja ollut vähällä kuolla. Leikkaushaava selässä ei umpeutunut ennen kuin 1940-luvulla ja toinen keuhko oli toimintakyvytön. 1930-luvulla Kalle alkoi kotoa Leppälahdesta käsin kulkea lähiseutujen taloissa kulkukauppiaana, kesällä pyörällä ja talvella puukelkalla, myyden tekstiilejä, rihkamaa, ym. Niillä reissuilla tai ehkä Ämmätsän työväentalon iltamissa löytyi tuleva puoliso, Lyydi, vuotta nuorempi Ämmätsän Keskiseltä. Kalle ja Lyydi menivät kihloihin 1934 ja häitä vietettiin Keskisellä juhannuksena 1935. Lyydi sai kotoa mukaansa lehmän ja joitakin kodin tarvekaluja ja nuoripari asettui aluksi asumaan Koiviston torppaan Rautajärven tien varteen. Kalle kulki edelleen kulkukauppiaana.

V. 1936 Kalle ja Lyydi pääsivät vuokralle Ämmätsään Viitalan sotilastorppaan. Siellä mökissä oli pirtin ja pienen kamarin lisäksi toisella puolen eteistä kehikolla oleva huone, josta Kalle rakensi kaupan. Tavarat oli itse haettava linja-autolla Hämeenlinnasta tai pyörän päällä Kyynäröltä linja-autolta. Pian tuli talvisota ja Kallekin joutui lähtemään ensin kertausharjoituksiin ja sitten rintamalle. Lyydi hoiti kauppaa naapurin lasten avulla. Asiakkaita riitti, kun vain olisi ollut myytävää, sillä mökkejä oli paljon ja lisäksi tulivat evakot. Jatkosotaan Kalle ei enää vammansa vuoksi joutunut, sillä vanha haava selässä vuoti märkää. Sodan loppuhetkinä syntyi kauan kaivattu lapsikin (allekirjoittanut), joka jäi ainoaksi.

V. 1946 Kalle sai ostaa Viitalan omakseen Ämmätsän kartanolta ja uusi talo ja kauppa rakennettiin, vaikka rakennustarpeista oli yhä pulaa. Asiakkaita riitti pyhät, arjet iltamyöhään asti, joskus heräteltiin yölläkin. Kalle jaksoi hyräillen kantaa kylmiä juomia kellarista asiakkaille. Kauppa oli paikka, jossa vaihdettiin kuulumiset ja pidettiin yllä ihmissuhteita. Kallelle asiakkaat olivat henki ja elämä.

1960-luvulla väki alkoi kylältä vähentyä ja kulkuneuvot yleistyivät. Kallen kauppaan poikettiin vain, kun hiiva tai joku muu tärkeä oli unohtunut. Perheen avulla Kalle kuitenkin jatkoi rakasta työtään vuoteen 1975 asti. Kauan hän ei ehtinyt eläkepäivistä nauttia, sillä hän kuoli kotonaan rajuun sydänkohtaukseen 17.08.1977. Mitään ei ollut tehtävissä. Hän jätti valoisan muiston ihmisestä, joka tuli toimeen ihmisten kanssa ja oli yleensä aina hyväntuulinen ja leppoisa.

Oili Valkama