|
|
Eriika Mäkinen 80-vuotispäivänään
22.12.1964.
|
Maria Eriika syntyi Padasjoen Kasiniemessä Niemelän torpassa. Lapsia oli isä-Joosepin kahdesta avioliitosta yhteensä 11, joista Eriika oli kolmanneksi nuorin. Eriikan syntyessä äiti-Maija oli sahtia tekemässä ja tunsi lapsen olevan tulossa. Hän kävi pyöräyttämässä lapsen kehtoon ja jatkoi sahdin tekemistä. Eriikan jälkeen syntyivät vielä kaksoset Amanda (Nieminen) ja Matilda (Valli). Eriikan ollessa "korttelin vanha" perhe muutti Kasiniemessä Kyynäröjärven torppaan, jossa asuttiin aluksi riihessä ennen mökin valmistumista. Maijamäen isäntä oli mukana muutossa vieden hevosensa reessä perheen lapsia. Hän tuumasi, että "kyllähän sinä Jooseppi täällä toimeen tulet, jos ma kaadan tämän kuorman avantoon". Äiti elätti perheensä kuppaamisella ja hieromisella, isän aika meni taksvärkkitöiden tekemiseen Ansion kartanoon, oman pellon raivaamiseen, rakentamiseen ja kalastukseen. Ensin piti kalastaa "talon" kalat, vasta sitten sai pyytää kalaa omaan syöntiin. Lapsetkaan eivät saaneet pitää kovaa melua rannassa, etteivät rantaruohikossa kutevat kalat pelänneet. Kuri oli kova. Isä-Joosepin tullessa nälkäisenä monen päivän taksvärkkireissusta, Maija ei kovaluontoisena antanut hänelle leipää, vaan tuumasi, että menköön itse hakemaan maailmalta. Jooseppi rukoili kiven päällä, josta Maijan sydän heltyi ja hän antoi leipää. Jo 8-vuotiaana Eriika joutui lapsenpiiaksi Kukkomäkeen ja oli siellä 2 vuotta. Sen jälkeen hän oli välillä kotona ja meni sitten lehmien ruokkijaksi Kurenlahteen. Koulua ei siihen aikaan käyty, mutta Kurenlahdesta hän kävi rippikoulun. Siellä hän myös opetteli omin päin lukemaan ja kirjoittamaan, kun hänellä oli kova halu oppia. Kurenlahdessa eli Kuressa hän oli 3 vuotta ja oppi siellä kehräämään ja kutomaan kankaita, josta hän kovasti piti. Mitään huvituksia ei nuorilla siihen aikaan ollut. Joskus kun tupaan kertyi enemmän nuoria mentiin piiriä ja tanssittiin setä-Heikin rallatuksen tahdissa. Kuresta lähdettyään Eriika oli Ansiossa karjanhoitajana 3 vuotta. Kartanossa oli palvelusväkeä paljon, 7 piikaa nukkui ruokakeittiössä. Siellä Eriikan täytyi kesäisin olla myös miesten kanssa peltotöissä. Ansiosta lähdettyään Eriika oli menossa Lahteen, vaikka "ei tiennyt maailmasta sen enempää kuin lehmätkään", mutta päätyikin Luopioisten pestuumarkkinoille. Jo matkalla hänet pestattiin Ämmätsän Mäkelään, kun Ansiosta oli ilmoitettu, että nyt tulee hyvä piika. Eriika muutti Luopioisiin 28.10.1903. Ämmätsässä hän oli lehmien hoitajana 3 vuotta. Hän tutustui siellä Mäkisen Severiin, joka oli ollut kartanon palveluksessa jo 13-vuotiaasta asti. Heidät vihittiin 26.12.1905. Kartanon isäntä olisi pitänyt heille kruunuhäät, mutta Severi ei vaatimattomana miehenä halunnut. Aluksi he asuivat Mäkelässä väenrakennuksessa, joka paloi kartanon palossa v. 1916. Silloin he asuivat jo muualla. Kun Severi ei enää halunnut olla kartanon renkinä, he muuttivat Kurkijoen tienhaarassa olleeseen Sudentullin mökkiin. Severi hankki hevosen ja ajoi talvet puulaakin ajoa, mutta kesät hän oli edelleen kartanossa töissä. Eriika kutoi kankaita minkä lapsiltaan ehti. Hän oli käsityöihminen, myöhemmin hän sai palkinnonkin kehräämistään langoista Tampereen maatalousnäyttelyssä. Lapsia alkoi tulla joka toinen vuosi, lisäksi asui Severin sairas äiti heidän kanssaan pienessä mökissä, joka oli niin huonokuntoinen, että sikaporsas meni seinästä läpi. Pienessä asunnossa oli silloin jo 5 lasta ja kaksoset tulossa, kun Eriika meni pyytämään kartanon isännältä parempaa asuntoa ja saikin yksihuoneisen mökin Ämmätsästä. Lapsia tuli kaiken kaikkiaan 10 kahdenkymmenen vuoden aikana, joista kahdet kaksoset. Kaikki lapset jäivät eloon, mutta Yrjön, kolmannen lapsen syntyessä olivat sekä äiti että lapsi vähällä kuolla . Elämä oli niukkaa, leipää ei tahtonut riittää suurelle perheelle. Asunto oli ahdas. Lehmäkin kuoli. Eriikakin joutui taas käymään kartanon töissä, jopa kaivamaan ojaa, vaikka Severikin oli kartanon töissä jälleen. Lapsetkin joutuivat lähtemään töihin heti, kun kynnelle kykenivät ja olivat koulusta vapaita. Rahaa ei ollut, mutta Eriika halusi kouluttaa kaikki lapsensa ammatteihin, että heidän elämänsä olisi helpompaa kuin vanhempiensa. Pojista tuli metsäteknikoita, rakennusmestareita, ym. ja tyttäristä assistentti ja kätilö. Nuorimmat kaksospojat olivat oppikoulussa Vääksyssä, mutta sota keskeytti heidän koulunsa ja hekin joutuivat jo 19-vuotiaina mukaan Lapin sotaan. Kaikki Eriikan ja Severin 8 poikaa olivat sodassa. Muut palasivat, mutta Matilla puhkesi siellä umpisuoli ja hän kuoli hoidon puutteeseen. Mitään avustuksia ei saanut. Eriika kirjoitti kirjeitä pojilleen ja keräsi paketteja heille lähetettäväksi. Kaikki lapset löysivät paikkansa maailmasta ja perustivat perheitä. Nuorin poika, Pekka, joka jäi poikamieheksi, sai rintamamiestontin Ämmätsästä, Jukolan ja rakensi sinne oman talon 1950-luvun alussa. Eriika ja Severi muuttivat sinne myös silloin jo kaksihuoneisesta mökistään, joka sijaitsi nykyisellä Heinosen mäellä. Aluksi tehtiin vanhasta saunasta navetta ja lehmiä oli parikin. Severi kuoli kesällä 1955. Eriika jäi asumaan Pekan kanssa vanhuuden päivikseen. Kylän nuoret auttelivat häntä kotiaskareissa, kun Pekka oli päivät töissä. Kun Pekka asui työnsä vuoksi välillä Kuhmoisissa oli Eriikakin siellä muutaman talven. Viimeisen vuotensa hän oli Luopioisten vanhainkodissa ja nukkui siellä pois kesällä 1973. Eriika oli tarmokas ihminen. Uskonasiat olivat hänelle tärkeitä. Hän luotti Jumalaan ja ylösnousemukseen. Hän oli myös seurallinen, kutsui luokseen naapureita tai tuli itse kylään, joskus kaupan kautta kahvipaketti ja pullapitko kainalossa ja sanoi, että keitettäiskös kahvit. Eikä niin kiirettä ollutkaan, ettei olisi ehditty jutella ja juoda kahvia. Nyt hänen lapsensakin ovat jo poissa, vain kaksi elää. Lastenlapsia ja heidän jälkeläisiään on paljon ja heissä elää Eriika-mummun muisto. Oili Valkama
|
|