|
|
Vouti Niilo Alenius haravakoneen päällä,
pehtoori Yrjö Ojanen traktorissa
ja kuorman päällä Eemeli Niemi. Oikeassa reunassa Yrjö Alenius.
|
Omassa sarjassaan Kasiniemen kylä on vallan mainio paikka. Monen ulkopuolisen mielestä se on pieni syrjäinen kyläpahanen jossakin Hämeessä, mutta jos on mahdollisuus tutustua tähän seutuun tarkemmin, niin se osoittautuukin vireäksi ja ansiokkaaksi kyläksi, josta voi monin tavoin olla ylpeä, kuten tietenkin myös kasiniemeläisyydestä, puhumattakaan kylän luonnonkauneudesta, jolle saa hakea vertaistaan. Nykyhetkeen on tultu historian kautta, kaukaisimmat asiat juontavat vaikka kuinka pitkälle vuosisatojen taakse, mutta toki on oma mielenkiintonsa myös lähihistorialla. Tässäpä muistoja yhden kasinemeläisen näkövinkkelistä 50:n vuoden takaa. Ikätoverit vielä kai muistavat: Olen Terho Rokka, sota-ajan mylleryksessä Ruotsin ja tammisaarelaisen lastenkodin kautta onnekkaasti Kasiniemeen ja Ansioon, josta tuli kotini, kupsahtanut karjalaispoika. Äiti kuoli sota-aikana ja isälle jäi viisi pientä lasta, jotka lähetettiin eri perheisiin Ruotsiin. Sieltä palasin 9-vuotiaana 1947 ummikkoruotsalaisena ja pääsin opettaja Halosen oppiin kansakoulun kolmannelle luokalle. Koulusta onkin hauskoja muistoja. Opettelin suomen kieltä ja tietenkin kirjoiteltiin myös aineita. Arvaahan sen, miten hauskoja kielikommelluksia aineissa tuli; niitähän sitten kotiväki luki vedet silmissä ja oli hauskaa. Valitettavasti kirjoittaja ei ollut niistä ollenkaan ylpeä ja ne päätyivät tyylikkäästi roviolle. Opettaja Halonen oli niin fiksu, että oivalsi, että tällainen kummajainen saattaisi joutua koulukiusatuksi ja sopi, että Aulis Ahola, joka oli luokkaa ylempänä ja varmaankin koulun vahvin, toimi salaisella sopimuksella "henkivartijana" ja puolusti uutta tulokasta tarvittaessa. Koulukiusaaminen oli varmaan nykyiseen verrattuna mietoa, oli kutenkin yksi isompi korsto, joka yritti vähän härnäillä, ehkä sopimus myös esti pahimmat yhteenotot. Kävin kansakoulua ainakin kolme vuotta ja samalla otin yksityistunteja Haloselta mennäkseni aikanaan oppikouluun suoraan kolmannelle. Näin aika monet ikätoverini hoitivat oppikoulun ensimmäiset luokat, aikalaisiani olivat esim. Kauko Siltala ja Teuvo Ylinen, jonka kanssa väittelin ystävällisessä hengessä politiikasta. Parhaat ystäväni koulussa olivat Jouko Järvinen, Veikko Ojala ja Onni Urataipale, joiden kanssa perustimme salaseuran, joka kokoontui paitsi koulupäivinä, erityisesti sunnuntaisin. Seuran tunnukseksi sovittiin, että kaikilla on pääkallosormus, mutta luulen, että ne jäivät varojen puutteessa hankimatta. Salaseuran aikaansaannoksia ei voi tässäkään sääntöjen mukaisesti enempää paljastaa. Nuorison muista harrastuksista voidaan mainita vireä urheilutoiminta, yleisurheilu, jossa pidettiin sarjakilpailuja sekä jalkapalloharrastus. Jalkapalloa pelattiin kaksi kertaa viikossa Karhunsalmessa ja kylän omien poikien lisäksi oli mukana kaupunkilaisnuoria, jotka viettivät kesälomaa maalla. Oletan, että niillä taidoilla olisi saatu menestyksekäs joukkue maakuntasarjatasolle asti. Vähän vanhempana kesälomat menivät hupaasti erilaisissa maa- ja puutarhatöissä. Ei niin mukavia töitä olivat esim. sokerijuurikkaiden harvennus ja syksyinen perunannosto. Hauskimmasta päästä AIV-touhut ja heinänteko. Erityisesti heinänteko oli vähän toisenlaista puuhaa kuin nykyään. Työvaiheita oli monia: kaato, haravointi, seipäille pano ja latoonajo ja väkeä tarvittiin paljon, koska pellot kasvoivat pääosaltaan juuri heinää. Kaikenkaikkiaan maatöissä yleensäkin oli työväkeä paljonlaisesti ja varsin mieleenpainuvaa olikin väen jutustelu töiden lomassa ja ruoka- ja kahvitauoilla. Juttujen aiheet käsittelivät maailman ilmiöitä laidasta laitaan ja jälkeenpäin on tullut mieleen, että siellä puhuttiin kyllä viisaita ja arvomaailma oli kyllä kohdallaan. Tästä hyvä osoitus onkin, että niistä varsin vaatimattomista oloista lähti kaikista perheistä runsaslukuinen, hyvin menestyvä jälkipolvi. Muutama muistelo väestä: Porukan pomo oli Yrjö Ojanen, pehtoori, etevä monitaitomies, joka käytännön taitojen lisäksi oli tunneihminen, jota piti lähestyä kunnioittaen ja "tuulta" haistellen. Poika Jorma oli perinyt isänsä lahjat ja teki käsillään mitä halusi (tai joku tilasi, meilläkin on hieno "antiikki"pöytä) ja oli taipuvainen filosofointiin. Komea veljessarja olivat Aleniukset: Niilo, vouti, asiallinen ja tunnollinen, Heikki, veljessarjan tosikko, jota muut veljet vähän kiusottelivat ja Yrjö, iloinen ja hyvä laulaja, joka täräytti joskus komean laulunpätkän. Laulunlahjat periytyivät hienolle jälkijoukolle. Porukan hauskuttaja oli Eemeli Niemi, jolla oli mahtava tilannekomiikan lahja. Eetu "Mampree" Salminen oli ilmetty Aleksis Kiven Lauri, harkitseva ja vähäpuheinen ja "katseli puita väärii" eli toimi metsänvartijana. Juho Pehrman oli ison perheen isä ja taitava hevosmies ja teki usein raskaimmat työt. Aikaisemmista persoonista tulee mieleen Guntiof Koivunen, jonka satiiri olisi jättänyt Erno Paasilinnankin toiseksi. Nuoremmista taas mainittakoon Väinö Korpela, jolla oli aina jutuissaan "pilke silmässä". Kasiniemen kylän virkeyden salaisuus oli se onni, että Ansio oli harjoittelijatila, jossa vuosittain vaihtui parhaimmillaan 3 kotitalous- ja 3 karjaharjoittelijaa. Fiksuimmat nuoret saivat monesta tasokkaan vaimon ja kuten voi huomata, heistä on tullutkin monessa mielessä kylän kantavia voimia.
Tämän kirjoituksen motto: Hienoja aikoja! Terho Rokka
|
|
