90 vuotta tammikuussa täyttänyt Porkkolan vanha emäntä:
"Lauantaisin nostettiin rukki muurin päälle"


Ansion kartanon väki oli monella tapaa kehittämässä kylää.
Kuva kutomakurssilta, Bertta Salonen noin 18-vuotias. Ansiossa
pidettiin myös mm. veistokursseja. Oikealla Ansion vanha rouva.

Elämä Kasiniemessä oli kovasti erilaista 1910- ja 20-luvuilla nykypäivään verrattuna. Joka torpassa ja talossa oli lehmiä ja lampaita, pellava kasvoi pelloilla ja pieniä pellavapäitä vilisti pitkin pihoja. Vaikka töitä riitti yllin kyllin kaikille, ehtivät lapset leikkiäkin. 90-vuotias Bertta Salonen muistelee hymyssä suin vanhoja leikkejä, kuten kivikitusia ja kikanlyöntiä.
– Ei meillä lapsena ollut ikävää. Seuraa oli aina, toteaa yhdeksänkymppinen.

Arkena oli touhua jos jonkinlaista, mutta lauantaisin nostettiin rukki muurin päälle. Lauantai-iltana nuoriso kokoontui tulille ja piirileikkejä leikkimään. Juhannusaattona poltettiin suuri kokko Kokkokalliolla. Piirileikkejä leikittiin kallioiden välisellä tasaisella nurmella, jonka paikalla nykyisin kulkee maantie. Talvisin keräännyttiin sellaiseen taloon, jossa oli suuri pirtti, ja leikittiin siellä. Arki-iltaisin aika kului käsitöitä tehden, olivathan kaikki kodin tekstiilit kotikutoisia.


Hiihtoretkeläisiä Karhunsalmella joskus 1920–1930-lukujen taitteessa. Keväisin käytiin porukalla Puuksamessa laskettelemassa.

Ansion pakari ja iso tupa olivat nuorison käytössä. Ansion isäntäväki järjesti kasiniemeläisille talven kestävän kutomakurssin ja toisena talvena veistokurssi, jossa kävi myös naapurikyläläisiä. Iltamissa oli isäntä-Ario järjestysmiehenä. Joka talvi oli hiihtokilpailut Ansiossa. Kylien välisiäkin hiihtokilpailuja oli jo ennen kuin Kasiniemeen perustettiin urheiluseura, mikä tapahtui Ansiossa 28.3.1932.

– Siihen aikaan ei ollut kyytejä. Kalle-veljeni ja Sumasen Heikki ajoivat pyörillä kirkolle ja sitten urheilivat. Toritulla oli kerran kunnanmestaruushiihdot, sinne Kalle-veli kyyti minut ja oli kai hyvä luisto, kun voitin.

Paljon järjestettiin myös tansseja ja ohjelmallisia iltamia. Soittopuoli oli helposti järjestettävissä, sillä Kasiniemessä oli oman kylän poika Kalle Sumanen hyvä hanurin soittaja.

– Urheiluseuran kesäjuhlat pidettiin Ansion lähellä olevassa suuressa ladossa. Sinne oli keväällä jätetty vähän heiniä peräseinälle ja sen päälle rakennettiin esiintymislava. En muista minkänimisiä näytelmiä esitettiin, mutta sen muistan kun Pekka Id lauloi kuplettilauluja. Hän selitti ensin, ettei hän osaa D-tuurissa, hän vetää Pekan mollista. Pekka Id oli hyvä laulaja, sai kerran kansakoulussa numeron 12 todistukseen.


Kasiniemen nuorisoa tulilla Petäjistön kalliolla 1920-luvun lopulla. Kuvassa vasemmalta Onni Ylinen, Ansion harjoittelija, Sigrid Kauren, Edit Sumanen, Vilho Järvinen, Helmi Vilenius, Arvo Ottelin. Etummaisina Lyyli Hirvelä, Eevi Vilenius ja Bertta Vilenius.

Kulkijoita oli monenlaisia. Hömpperi-Kustaa kiersi taloissa, joista annettiin apetta ja yösija. Tämä outo kulkumies soitteli triangelia ja laulaa hyrisi, lapsille hän kertoi satuja. Nukkumaan Hömpperi-Kustaa laitettiin saunaan, koska kulkurilla oli täitä. Kun joku kummasteli, miksi Kustaa pitää samaa paksua palttoota kesät talvet, tokaisi Hömpperi että "Kyllä se kalvee minkä lämmittääkin".

Rukiinleikkuutalkoista on jäänyt mieleen muuan tapaus: Mäntylän Eenokki oli kykittämässä viljaa ja kun lähdettiin syömään, huomautti joku että "Eenokin housut putoo". Siihen kapealanteinen Mäntylä tuumasi yksitotisesti: "En oo vielä yhtäkään housuparia hukannu".

Jaana Tanner