
VEHKAJÄRVI
- EXTRA 18.4.1999
Vehkajärvi-tapahtumaan tehty Internet-kooste Kasiniemen Sanomain
numeroista 1 - 4
Takaisin päähakemistoon
| Kasiniemen palveluita
Perinteinen maalaiskylän elämänmeno on Kasiniemessä niin kuin muuallakin maaseudun syrjäkylissä hiljentynyt murto-osaan siitä, mitä se oli 1960-luvulle saakka. Tilalle ovat kuitenkin tulleet kymmenet loma-asunnot asukkaineen. Kasiniemen tarjoamat palvelut eivät kilpaile loistossa taajamien palvelujen kanssa, mutta monenlaista palvelua ja tarjontaa täältäkin löytyy, muutakin kuin puhdasta luontoa, kauniita maisemia ja kirkkaita vesiä.
Kasiniemi ei ole se paikkakunta, jonka sanotaan olevan niin mitäänsanomaton, että kurjetkin muuttomatkalla lentävät selällään sen yli, etteivät pitkästyisi.

- Ala- ja Ylävirran varrelta on monesta paikasta, mm. Virranniemestä, Kirvessalmesta, Viitaniemestä ja Vuohisaaren rannalta löydetty kivikaudenaikaisia työkaluja.
- Kasiniemen rälssi sijaitsi alunperin nykyisen Multatöyryn paikkeilla Vesijako-järven pohjoispäässä.
- Kasiniemen koskessa on ollut mylly jo 1500-luvulla.
- Nuijasodan taisteluita käytiin Arvelanmäellä ja Metelinsaaressa.
- Kasiniemen viimeinen ruotusotilas oli Johan Id v. 1864.
- Kasiniemen kansakoulussa kävi aikanaan padasjokelaisten lisäksi oppilaita Kuhmalahdelta, Kuhmoisista ja Luopioisista.
- Kasiniemessä oli nykyisen yhden asemesta nelisenkymmentä maidontuottajaa.
- Kasiniemessä oli kolme sekatavarakauppaa ja lisänä vielä kemikalikauppa ja jopa meijeri.