Pöytäkirja Padasjoen kunnan Ka-
siniemen kyläkokouksesta, joka
pidettiin Kasiniemen koululla
joulukuun 11 päivänä 1977,
alkaen kello 13.00. Saapuvilla
Padasjoen kunnan elinkeinolau-
takunnan puheenjohtaja Kalevi
Nurminen, Tampereen yliopiston
tutkijoita, 67 kyläläistä ja
lehdistön edustajia.


Kokouksen aluksi juotiin Padasjoen kunnan tarjoamat kahvit. Kokouksen avauksen suoritti elinkeinolautakunnan puheenjohtaja Kalevi Nurminen toivottaen osanottajat tervetulleiksi ja selostaen kyläkokouksen tarkoitusta.


Tampereen yliopiston aluetieteen laitoksen assistentti Sauli Rouhinen selvitti kylätutkimuksesta mm. seuraavaa: Suomen viidellä korkeakoululla on yhdeksän tutkimuskohdetta maan eri puolilla. Padasjoki on Tampereen yliopiston tutkimuspaikkakunta. Perusselvityksen jälkeen laaditaan tutkimuskylien kehittämissuunnitelma. Jo aikaisemmin ovat yliopiston tutkijat haastatelleet muutamia kyläläisiä jotka ovat muodostaneet n.s. väliaikaisen kylätoimikunnan.


Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Kalevi Nurminen ja sihteeriksi Anneli Siltala.


Ensimmäinen yhteinen keskustelunaihe oli kauppa. Kasiniemessä on aikaisemmin toiminut kaksi kauppaa. Nyt viimeinenkin, eli Lahden Osuuskauppa lopettaa joulun tienoilla toimintansa. Kyläkokous totesi että kauppa olisi kylään saatava. Kaskusteltiin mahdollisuuksista ja todettiin ainakin seuraavat mahdollisuudet.
A) Kunta ostaa liikehuoneiston ja vuokraa jollekin yrittäjälle edelleen
B) Jokin yksityinen ostaa liikehuoneiston ja perustaa siihen kaupan
C) Kyläläisten oma kauppa
Asian kehittäminen jätettiin kylätoimikunnan ensimmäiseksi tehtäväksi.


Kasiniemen kyläläisten työpaikat: Todettiin että suurin työnantaja Kasiniemessä on Koivu Oy. Toivottiin, että kunta tulisi mukaan työllisyyttä lisäämään ja mahdollisesti tuotekehittelyyn mukaan. Kunnan apua toivottiin myös konekorjaamo-pajan saamiseksi kylään. Koneiden korjauksen lisäksi voisi paja valmistaa esim. koristeellisia ovensarantoja, mikäli korjattavaa ei aina olisi.
Todettiin kylässä toimivan Vehkakylän lomakeskuksen kuuluvan maan korkeatasoisempiin. Myös sen antamat työmahdollisuudet kyläläisille todettiin merkittäviksi.
Samoin Kasiniemen Linja Oy:n antamat hyvät palvelukset ja työpaikat todettiin kiitollisuudella.


Padasjoen kunnan ja kylän väliset suhteet:
Seuraavaksi pohdittiin kunnan ja Kasiniemen kylän välisiä suhteita.
1. Todettiin että urheilukentän kunnostus on kunnalta unohtunut. Sen kunnostamista toivottiin, samoin erilaisia välineitä kentälle ja mahdollisesti pingispöytä Kokkopirtille.
2. Todettiin, että koska kasiniemeläiset ovat tasavertaisia veronmaksajia kirkonkylän kanssa, myös kylän tiet saataisiin kuntoon. Eli avustuksia yksityisteille lisättäisiin.
3. Uimapaikkaa kylälle toivottiin. Osmo Soukkio oli tehnyt siitä jo valtuustoaloitteenkin.
4. Toivottiin että monitoimitalon palveluksia nauttimaan järjestettäisiin kunnan taholta kuljetuksia.
5. Kirjastoauton palvelukset todettiin erittäin hyviksi. Muutamat toivoivat aikatauluun muutoksia.
6. Koulupiirirajat: Vilkasta keskustelua aiheutti se että puolet kylän lapsista kuljetetaan Vesijaolle ja puolet Kasiniemen lapsista kuljetetaan Arrakoskelle. Todettiin asialle sekä hyviä että huonoja puolia. Asiaa päätettiin pohtia kylätoimikunnassa.


Kylätoimikuntaan valittiin yksimielisesti seuraavat henkilöt kahdeksi seuraavaksi vuodeksi:

Puheenjohtajaksi:        Kalle Salonen
Varapuheenjohtajaksi:    Ario Schildt
Sihteeriksi:             Anneli Siltala
Jäseniksi:               Olavi Niemi
                         Viljo Silvonen
                         Eero Kiiski
                         Veikko Ojala
                         Osmo Soukkio
                         Marja-Liisa Hännikäinen
                         Sylvi Kunnas
                         Rainer Schildt

Kylätoimikuntaan kuuluu 12 jäsentä, nyt yksi paikka jätettiin avoimeksi ja se täydennetään myöhemmin mahdollisesti kaupan edustajalla.
Kylätoimikunnan toimiaika on kaksi vuotta.
Yleisiä kyläkokouksia järjestetään 2 kertaa vuodessa.
Kylätoimikunta valitsee keskuudestaan 4 henkisen työvaliokunnan, joka hoitaa pienempiä asioita ja valmistelee kylätoimikunnalle asioita.


Muut asiat: Toivottiin ettei politiikkaa sotkettaisi mukaan. Kyläkokouksiin kutsutaan kylätoimikunnan harkinnan mukaan eri alojen edustajia. Elinkeinolautakunnan puheenjohtaja kutsutaan mukaan jokaiseen kyläkokoukseen. Lopuksi puheenjohtaja kiitti vilkkaasta mukanaolosta ja päätti kokouksen.

Kokouksen puolesta:

Anneli Siltala
sihteeri