1§
"Kylänvanhin" Kalle Salonen toivotti kaikki mukana olleet
tervetulleiksi. Samalla Kalle Salonen selvitti aikaansaatuja asioita sekä
niitä mitä on suunnitelmissa.
2§
Kyläkokouksessa puhetta johtamaan valittiin Kalle Salonen, sihteeriksi Anneli
Siltala ja pöytäkirjan tarkastajiksi Ario Schildt ja Sylvi Kunnas.
3§
Tampereen Yliopiston assistentti Sauli Rouhinen selvitti kylätutkimusta sekä
Padasjoen että muiden tutkimuksissa mukana olevien kuntien osalta.
Kylätutkijat olivat lähettäneet "haastattelukaavakkeet" 13:sta
Kasiniemeläiseen talouteen missä oli kyselty erilaisia asioita.
Vastauksista kävi ilmi seuraavaa:
1. Kauppaan oltiin tyytyväisiä ja toivottiin että ne voitaisiin edelleen
turvata
2. Liikenneolot olivat hyvät.
3. Harrastus ja kuntoilupaikkojen ja ohjauksen puute
4. Kukaan ei ollut harkinnut muuttoa Kasiniemestä pois
5. Lääkekaapin "kohtalo" huolestutti
6. Kylätoimikunnan toimintaan oltiin tyytyväisiä, osa ei osannut sanoa.
Sauli Rouhinen ehdotti että kyläläiset voisivat enemmän
tukea kauppiastaan. Vaihtaa sekä huonot että hyvät kokemukset
keskustelemalla.
4§
Keskusteltiin puheenjohtajan johdolla miten myymäläautojen pysäkit tulisi
järjestää
1) siten, ettei kylän kaupalle olisi kovin paljon haittaa. Lausunnon anto
annettiin kylätoimikunnan huoleksi.
2) Yhteistilauksia esim. väkilannotteita, siemeniä ja rakennustarvikkeita,
sekä väkirehuja.
Yhteisostosta kiinnostuneiden toivottiin ottavan kauppiaaseen yhteyttä.
5§
Yleiskeskustelussa tuli ilmi se että terveydenhoitajan palvelukset puuttuvat
edelleen kylästä. Toivomus oli terveydenhoitajalla olisi kerran kuukaudessa
vastaanotto koululla, missä kyläläiset voisivat käydä esim. verenpaineen
mittauksissa.
6§
Keskusteltiin kyläläisten yhteisistä pikkujouluista, mutta koska pikkujouluja
on kovin runsaasti, ei niin järjestelyä katsottu tarpeelliseksi.
7§
Teatterimatka päätettiin sensijaan ottaa ohjelmaan. Kylätoimikunta huolehtii
asiasta.
8§
Lopuksi keskusteltiin yleisistä asioista mm. siitä miten vedet ovat järvissä
alhaalla.
9§
Puheenjohtaja kiitti lopuksi Tampereen Yliopiston tutkijoita ja kokouksen
osanottajia vilkkaasta mielipiteiden vaihdosta.
Kokouksen puolesta:
Anneli Siltala
sihteeri