Pöytäkirja KASINIEMEN KYLÄKOKOUKSESTA, joka pidettiin KOKKOPIRTILLÄ toukokuun 7 päivänä 1995 alkaen kello 13.00. Kokouksen osanottajat liitteenä n:o 1


Ennen varsinaisen kokouksen alkua juotiin kahvit ja samaan aikaan oli mahdollisuus osallistua jätteiden lajittelukilpailuun, jonka järjesti Anneli Siltala.


Varsinaisen kokouksen avasi kylätoimikunnan puheenjohtaja Kaija Schildt toivottamalla osanottajat tervetulleiksi. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kaija Schildt, sihteeriksi kutsuttiin Anneli Siltala. Pöytäkirjan tarkastavat Sylvi Kunnas ja Eeva Johansson.


Ennen varsinaisten kokousasioiden käsittelyä luovutettiin puheenvuoro fysioterapeutti Anna-Maija Lehtiselle, hän selvitti "Kunnossa kaiken ikää" kampanjaa, joka oli pitäjässämme käynnistynyt. Keskustelun jälkeen myös Kasiniemi päätti olla kampanjassa mukana ja se aloitetaan kävelykoululla, ensimmäinen kokoontuminen on 15.5.-95, kello 18.30 Kokkopirtillä ja kokoontumisia on yhteensä 6.


Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.


Perinteinen Padasjoen katuviesti juostaan 12.5. Myöskin Kasiniemi on entiseen tapaan mukana. Vuokko Immonen oli luvannut koota joukkueen.


Kylän kevätsiivouspäiväksi sovittiin toukokuun 10 päivä. Aloitetaan heti kello 18.00, myöhemminkin voi tulla mukaan.
Myöskin urheilukenttä olisi hyvä samalla siistiä, totesi kokous, jos vain samana iltana ehditään.


Ongelmajätekeräys ja samalla romunkeräys suoritetaan Padasjoella 19.5 ja keräilyautot käyvät myös Kasiniemessä. Aikataulun näette Padasjoen Sanomista, kertoi Anneli Siltala.


Kylän jäteastiat ja paperinkeräyslaatikko saavat uuden sijoituspaikan. Ne sijoitetaan Koivujalosteen pihaan, mistä lupa oli saatu. Kylätoimikunnan puheenjohtaja oli sopinut asiasta Ilkka Mertsalmen kanssa.


Kylän ilmoitustaulu tarvitsee myöskin uuden paikan. Kaupan seinään oli saatu lupa se asentaa, tarvitaan myöskin uusi taulu ja ehkä ne molemmat saadaan talkoilla pystyyn, totesi kokous.

10§
Seurakunta järjestää palvelupäivän 14.5. Ottakaa yhteyttä, jos tarvitsette esim. kyytiä, sanoi puheenjohtaja.
Puheenjohtaja oli neuvotellut kirkkoherran kanssa siitä, että Kasiniemen kirkkopyhän tilalle järjestetään tänä vuonna n.s maakirkko Kasiniemessä ja päiväksi oli sovittu syyskuun viimeinen sunnuntai. Kylätoimikunta tarjoaa kahvit. Tilaisuus pidetään Kokkopirtillä.

11§
Perinteiset kesäjuhlat pidetään heinäkuun 1 päivänä Kokkopirtillä. Antakaa ohjelma-apua juhlaan, jos vain jotain keksitte, sanottiin kylätoimikunnan terveisinä kyläläisille

12§
Toripäivät päätettiin järjestää heinäkuun 8 ja 22 päivä Koivujalosteen pihassa kello 10-12.

13§
Valtakunnalliset kylätoimintapäivät järjestetään tänä vuonna Padasjoella ajalla 30.9-1.10. Kasiniemen kylätoimintakin on järjestelyissä mukana ja toimikunnan edustajat ovat osallistuneet moniin kokouksiin missä päiviä on suunniteltu. Kylätoimikunta tarvitsee onnistuakseen järjestelytehtävissä, myos muiden kyläläisten apua, mistä myöhemmin tiedotetaan.

14§
Puheenjohtaja luki kokoukselle kirjelmän joka koski valtakunnallista kyläuudistusprojektia (kirje liitteenä). Kokous katsoi, että kylämme on niin pieni, ettei sillä ole mahdollisuuksia osallistua kyseiseen projektiin

15§
Kylän saamat kiertopalkinnot, kuten melat, päätettiin sijoittaa Kokkopirtille.

16§
Koska muita asioita ei ollut puheenjohtaja päätti kokouksen.

Kokouksen puolesta:
Kaija Schildt
puheenjohtaja
Anneli Siltala
sihteeri
Pöytäkirja tarkastettu:
Sylvi Kunnas Eeva Johansson