Kasiniemen kyläkokous
Aika: 30.11.1997 klo 13.00
Paikka: Kokkopirtti
Läsnä: 24 osanottajaa
Heikki Jaakkola, kunnanvaltuuston pj
Terhi Jokinen, Leader-aktivaattori
Pöytäkirja
1§
Heikki Hakkila avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. Aluksi
vietettiin hiljainen hetki Esteri Järvisen ja Pentti Aleniuksen muistoksi.
2§
Kylätoimikunta lahjoitti pyöräilykypärärahat syksyllä 1997 koulunsa aloittaneille
Elli Saariselle, Milja Johanssonille ja Samuli Sumaselle.
3§
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Hakkila, sihteeriksi Eeva Johansson
ja pöytäkirjan tarkastajiksi Asla ja Kalle Salonen.
4§
Päätettiin antaa ensin puheenvuoro kokouksen vieraille, minkä jälkeen
käsitellään varsinaiset kyläkokousasiat.
5§
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Heikki Jaakkola kertoi kunnan talousarviosta.
Veroäyrin hinta pysyy 18 pennissä, arvioitu verokertymä on 46,2 mmk. Talousarviossa
perusturvan osuus on noin 40 mmk. Peruskoululaisia kunnassa on n. 450.
Jaakkola kertoi myös, että Vesijako-järven rantayleiskaavan laatiminen
käynnistyy Päijänteen rantakaavan valmistuttua.
Mirkku Sipura kysyi taas kerran mahdollisuuksista saada tukea Kokkopirtin
ylläpitokustannuksiin. Heikki Jaakkola sanoi, että hän on periaatteessa puolesta. Tulisi
selvittää mihin tarkoitukseen ja miten tukea haetaan, ja tehdä hakemus.
Heikki Hakkila kysyi venepaikkojen kunnostuksesta. Meritan maille Kasiniemessä
on kaavoitettu venepaikka. Osmo Soukkio kertoi, että Koivu Oy:n maat jäi Meritalle ja
ne kaavoitettiin samassa yhteydessä. Merita hyväksyi kyläläisten esityksen, mikä piti
sisällään 2 laituripaikka ja virkistäytymispaikat sekä venerannan.
Elna Nättinen esitti, että katuvalot pitäisi saada Kokkopirtille asti ja samalla koko
Kokkopirtintielle. Heikki Jaakkola kertoi, että katuvalojen laittamiseen on tullut
enemmän suunnitelmallisuutta ja että asiat käsitellään alue kerrallaan.
Pertti Peltonen kysyi vapaa-ajan asukkaiden kiinteistöverokertymää. Heikki
Jaakkolan mukaan verokertymä kaikista loma-asunnoista on 910.000 markkaa.
Pertti Peltonen halusi vielä tietää, mitä saadaan verojen vastineeksi muuta kuin
pieni avustus tiemaksuun. Kuinka on esimerkiksi jätehuollon laita? Heikki Jaakkola
vastasi, että kaikki kunnan palvelut ovat myös kesäasukkaiden käytössä, mm. kirjasto ja
terveyskeskus, mutta myönsi, että kehittämistarvetta toki on.
6§
Terhi Jokinen kertoi Leader-avustusten myöntämisperusteista. Hän kertoi, että
hankkeet lähtevät hakijan omasta aktiivisuudesta. Paikalliset asukkaat ideoivat ja
toteuttavat hankkeet. Tuetuille hankkeille on tyypillistä innovatiivisuus, uusi toiminta,
menetelmä, malli. Kunta maksaa 20%, valtio 30% avustuksista, loput rahoittaa EU.
Terhi Jokinen kertoi myös, että kunnassa kerätään tietoja myytävistä ja
vuokrattavista tiloista ja pyysi ilmoittamaan tiedot Kasiniemestä talo- ja tilapörssiä varten.
7§
Varsinaisista kyläkokousasioista ensimmäisenä hyväksyttiin toimintakertomus ja
tilinpäätös ja myönnettiin vastuuvapaus kylätoimikunnan jäsenille.
8§
Kylätoimikunnan kaikki jäsenet suostuivat jatkamaan kylätoimikunnassa. Entisten
lisäksi kylätoimikuntaan valittiin Airi Sohlman, Kalevi Talvisalmi ja Eeva Oksanen.
Tilintarkastajiksi valittiin Sinikka Ahola ja Marja Saarinen.
9§
Siirryttiin kohtaan muut asiat. Kokouksessa vaadittiin ponnekkaasti toimia
katuvalojen saamiseksi Kokkopirtille. Valot olisivat tärkeät jo turvallisuussyistäkin. Päätettiin,
että kylätoimikunta anoo kunnalta valoja.
Elna Nättinen kysyi, jatkaako kylätoimikunta jätehuoltoa. Todettiin, että palvelua
tarvitaan ja päätettiin jatkaa toimintaa.
10§
Puheenjohtaja kiitti osanottajia ja päätti kokouksen.
| Kokouksen puolesta: |
Heikki Hakkila
puheenjohtaja
|
Eeva Johansson
sihteeri
|
| Pöytäkirjan tarkastajat: |
| Asla Salonen |
Kalle Salonen |
|