TOIMINTAKERTOMUS v. 1982

Vuosi sitten pidetyssä kyläkokouksessa valittiin puolet uusia jäseniä.

Erovuorossa olivat: Anneli Siltala, Elna Hörhä, Tero Hännikäinen, Ario Schildt, Viljo Silvonen ja Osmo Soukkio.

Uusiksi jäseniksi kylätoimikuntaan valitiin: Martti Viitaniemi, Veli-Matti Rautamäki, Kaija Schildt, Kirsti Niemi, Esko Silvonen ja Anita Ojala.

Kylänvanhimpana jatkaa edelleen Kalle Salonen ja sihteeriksi valittiin Anita Ojala.

Toimikunta on kokoontunut kahdeksan kertaa kuluvana vuotena.

Ensimmäiseksi järjestettiin urheiluilta hiihtovalmennuksen merkeissä Kokkopirtille, jossa oli mukana 28 henkeä. Kylätoimikunta tarjosi kahvit.

Kunnanhallitukselle laadittiin kirjelmä jätteiden keräilyn saamiseksi, koska valvottuja kaatopaikkoja ei sivukylillä ole.

Kylätoimikunta järjesti joululaulajaiset Piilolassa adventtina. Mukana oli n. 50 henkeä. Kylätoimikunta tarjosi jouluglögin ja tortut. Kasiniemen linja tarjosi kyydityksen. Arpajaisista kertyi tuloja 365 mk.

Ladut ja luistelukaukalo saatiin tehdyksi lumisesta talvesta huolimatta.

Maaliskuussa osallistuttiin Hämeenhiihtoon matkalla Ahjola-Vehkakylä. Kokkopirtin mehuasemalla kylätoimikunta tarjosi mehut.

Kylän yhteiset pilkkikisat pidettiin savusaunan rannassa Vehkakylässä. Mukana oli 31 pilkkijää ja runsaasti yleisöä. Osanottomaksuista kertyi tuloja 131 mk. Palkinnot kustansi kylätoimikunta.

Kevään kyläkokous pidettiin koululla huhtikuun 25 p:nä. Paikalla oli 33 henkeä. Vierailijana kunnasta oli elinkeinoasiamies Mikko Kallunki. Kasiniemen kioskin toiminnan aloittamista tuettiin 500 mk:lla.

Toukokuun 10 p:nä pidettiin kylän siivoustalkoot ja talkoohenkeä näkyi löytyvän kylästä, sillä mukana oli runsaasti väkeä.

Huonosta säästäkö oli johtunut että perinteiseen kevään kuntokävelykampanjaan oli tullut vähän osanottajia.

Kesän kohokohtaa, Kasiniemen kesälauantaita vietettiin 10/7 Kokkopirtillä n. 270 hengen voimalla. Kahilaa ei saatu juontamaan, mutta hyvin meni kuitenkin. Rahaa tilille vietäväksi kertyi kylätoimikunnalle 2.874 mk.

Puhelinkioskikin saatiin vihdoin viimein palvelemaan kyläläisiä.

Kasiniemen kylätoimikunta osallistui Padasjokiviikon merkeissä Auttoisilla pidettäviin kylätoimikuntien välisiin soutukilpailuihin, tiukassa kisassa sijoituttiin sentään hopealle.

Kylätoimikunta tarjosi kyydin, tuliaiset, sekä tarjoilun vanhainkotiin tehtävällä vierailulla, joka tapahtui valtakunnallisena vanhusten muistamispäivänä 28 p:nä elokuuta.

Muita rientoja ei sitten loppukesällä enää ollut.

Kylätoimikunnan p:sta

Anita Ojala

sihteeri