TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1983-1984

Syksyn kyläkokous on ollut se ajankohta, josta uusi toimintakausi on tavallaan alkanut. Tällöin on myös valittu uudet kylätoimikunnan jäsenet erovuorossa olevien tilalle. Kyläkokouksessa viime syksynä olivat erovuorossa seuraavat jäsenet: Kaija Schildt, Anita Ojala, Kirsti Niemi ja Martti Viitaniemi.

Heistä Kaija Schildt valittiin uudelleen puheenjohtajaksi, Anita Ojalan tilalle valittiin sihteeriksi Sylvi Kunnas. Muiksi uusiksi kylätoimikunnan jäseniksi valittiin Outi Ahola ja Anna-Leena Leppälahti sekä Asla Salonen Pentti Sievisen tilalle, koska tämä ei ollut kertaakaan osallistunut kylätoimikunnan kokouksiin.

Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Markku Sumanen. Lisäksi valittiin tilintarkastajat, joiksi tulivat Sinikka Ahola ja Ilkka Mertsalmi, varalle Anneli Siltala ja Helvi Kiiski.

Kylätoimikunta on vuoden aikana kokoontunut kolme kertaa, lisäksi on tarvittaessa pidetty ns. puhelinkokouksia. Kyläkokouksia on pidetty kaksi: >Edellä mainittu syyskokous sekä kevätkokous. Syyskokouksessa oli päätetty järjestää kylän nuorille matka jääkiekko-ottelua katsomaan Tampereelle, ja tämä toteutettiin 16.10.83. Kylätoimikunta maksoi matkakulut sekä osan pääsymaksusta. Joululaulajaisia ei pidetty, vaan sen sijaan kylätoimikunta järjesti ja maksoi kuljetuksen Padasjoen kirkkoon, kun siellä laulettiin "Kauneimmat joululaulut" jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan. Kevään siivoustalkoot pidettiin toukokuun 8. päivänä, jolloin tavan mukaan siivottiin kylän keskusta, Kokkopirtin ympäristö sekä tien varret kylän lähistössä. Kylän kauppiaat Marja Soukkio ja Kari Saarinen tarjosivat talkooväelle maittavat kahvit.

Liikennöitsijä Viljo Silvonen oli luvannut ilmaisen kuljetuksen johonkin lähikaupunkiin teatteriin, ja kylätoimikunta otti hoitaakseen lippujen varaamisen ja tilaamisen. Mukana olleilla on varmaan mieluisat muistot tästä retkestä, joka tehtiin Lahden Kaupunginteatteriin "Stadin kundia" katsomaan. Kiitos siitä lienee vielä kerran paikallaan!

Toukokuun 30 päivänä kylätoimikunta osallistui "Kunniakierros"~nimiseen urheilutapahtumaan 100,- markalla ja neljän juoksijan edustamana. Samalla haastettiin muut Padasjoen kylätoimikunnat mukaan, mutta huonolla tuloksella, yksikään muu kylätoimikunta ei ollut lähettänyt edustusta! Kasiniemen kylätoimikunta osallistui sensijaan kunniakkaasti jo perinteiseksi tulleeseen Padasjoki-viikon soutukilpailuun, jonka Auttoisten kylätoimikunta järjestää. Joukkueellaan, johon soutajina kuuluivat Asla Salonen, Markku Sumanen ja Tero Hännikäinen sekä perämiehenä Pentti Siltala, Kasiniemi selviytyi kilpailun voittajaksi ja siis soutumestariksi.

Kesäjuhla oli tänä vuonna päätetty järjestää kanta- ja kesäasukkaiden yhteisenä tutustumis- ja seurustelutilaisuutena tavanomaisen iltamatilaisuuden sijasta. Heinäkuun 22. päivän iltapäivänä kokoonnuttiinkin Vehkakylän Piilolassa näissä merkeissä. Tilaisuudesta oli postin välityksellä lähetetty monisteena ilmoitus, ja hyvin oli kutsu kuulunut, Väkeä oli varmaankin yli sata henkeä. Kylätoimikunta tarjosi tuliaiskahvit. Ohjelmassa oli yhteislaulua, kesäkasiniemeläisen Eelis Sihvon puhe, tietokilpailu kesä- ja kanta-asukkaiden välillä, kylän eri "kulmakuntien" asukkaiden esittely, arvontaa, pelejä. Lopuksi tanssittiin aitassa. Ja vaikka Heikki Kahilaa ei tällä kertaa vaivattu tilaisuuden juontamisella oli hän silti paikalla ja mukana juhlassa.

Heinäkuun 25 päivänä järjestettiin Ruhansillan maastossa mato-ongintakilpailut, joihin myös haastettiin Vesijaon kylätoimikunta. Väkeä oli paikalla runsaasti, ainakin 50-60 henkeä, joista noin puolet osallistui kilpailuun. Vesijaon kylätoimikunta voitti kylätoimikuntien välisen kilpailun. Muita sarjoja oli kolme: naiset, miehet ja nuoret. Toimintavuoden viimeinen tilaisuus on varmaankin ladunpohjatalkoot, joilla varmistetaan, että talven hiihtoladut ja niiden maasto on kunnossa. Nämä pidettiin syyskuun 27 päivänä.

Edellä mainittujen jääkiekko- ja joululaulajaismatkojen lisäksi on kylätoimikunta vielä avustanut Kasiniemen Kutomapiiriä 500,- markalla sekä muistanut kylän nuoria urheilijoita – kolme kappaletta – tunnustuspalkinnoilla yhteensä 600,- markkaa. Lisäksi on pienin rahalahjoin onniteltu kylän uusia ylioppilaita ja vastasyntyneitä vauvoja. Toimintavuotena kylätoimikunta on enemmän antanut kuin "ottanut", joten säästöt ovat hieman vähentyneet. Syksyn kyläkokoukselta saamansa evästyksen mukaan kylätoimikunta on perustanut ns. KATASTROFIRAHASTON, johon on siirretty 3.000,- markkaa. Näitä varoja käytetään vain tosi tarpeeseen.

Kun nyt käymme valitsemaan kylätoimikuntaan uusia jäseniä kaksivuotiskaudeksi erovuorossa olevien tilalle, toivoo kylätoimikunta, että. mukaan saataisiin innostuneita, idearikkaita voimia, joten alkava toimintakausi muodostuisi kaikille kyläläisille virkistykseksi.

Kylätoimikunnan puolesta

Sylvi Kunnas

sihteeri