|
(ei otsikkoa) Kasiniemen kylätoimikunta perustettiin v. 1977 eli on toiminut 15 vuoden ajan. Kylätoimikunnan puheenjohtajana, kylänvanhimpana, on tällä kaudella ollut Osmo Soukkio, sihteerinä Kirsi Hölttä ja kylätoimikunnan muina jäseninä Sinikka Ahola, Hilkka Laari, Tuija Nurminen ja Pekka Sipiläinen. Kylätoimikunta on vuoden aikana kokoontunut viisi keraa. Tilintarkastajina ovat toimineet Sinikka Ahola ja Marja Saarinen. Kyläkokoukset on pidetty Kokkopirtillä, syksyllä 27.10. -91 ja keväällä 21.4. -92. Kevään kokouksessa kahvit tarjosi SYP ja pankinjohtaja Jarmo Grönroos kertoi pankkinsa toiminnasta ja vastaili kysymyksiin. Joulukuussa kylätoimikunta kyyditsi kyläläiset Padasjoen kirkkoon laulamaan kauneimpia joululauluja ja jouluaattona oli kyyti kirkkoon ja hautausmaalle. Hiihtolomalla järjestettiin hiihtokilpailut Vehkakylässä Padasjoen Yrityksen Kasiniemen piirin ja Vehkakylän isäntäväen kanssa yhteistyössä. Toukokuussa pidettiin perinteiset siivoustalkoot, joihin osanotto oli tavanomaisen runsas. Talkookahvit, -leivät ja -pullat tarjosi Valinta Laari. Heinäkuun ensimmäisenä lauantaina oli Kokkopirtillä ohjelmallinen kesäjuhla ja seuravalla viikolla disco varhaisnuorille samassa paikassa. Kylätoimikunta kyyditsi kyläläiset myös Kasiniemen kirkkopyhään 27.9.92. Päivän epistolatekstin luki kasiniemeläinen Saku Immonen. Kirkonmenojen jälkeen vierailtiin sotainvalidien järjestämässä kahvitilaisuudessa seurakuntatalolla. Syyskauden päätteeksi tehtiin teatteriretki Tampereen Työväen Teatteriin katsomaan "Pastori Jussilaista", matkat kustansi kylätoimikunta. Kaikilla linja-autoilla tehdyillä matkoilla on kuljettajana ollut ilman korvausta joku kylän linja-auton ajotaitoisista henkilöistä, Tero Hännikäinen, Jukka Rantanen tai Kari Sipura. Kunnanhallitus ja kunnan toimialapäälliköt vierailivat kylässämme 5.10. Kyläläisiä oli paikalla 54 ja keskustelua käytiin vilkkaasti. Viime vuoden lopulla toimitettiin kuntaan kylätoimikunnan lausunto Padasjoen luonnonlaista. Kylätoimikunta toimi aktiivisesti kyläkoulujen säilyttämisen puolesta viime talvena. Kylätoimikunnan edustaja esitti syksyllä valtuuston iltakoulussa Kasiniemen kylätoimikunnan vetoomuksen kyläkoulujen puolesta ja luovutti sen kirjallisena valtuuston puheenjohtajalle. Koulujen puolesta järjestettyyn mielenosoitukseen järjestettiin omakustanteinen kuljetus, mukana oli bussilastillinen kyläkoulujen puolustajia. Keväällä lähetettiin kaikille valtuutetuille henkilökohtaisesti Kasiniemen ja Vesijaon-Porasan kylätoimikuntien ja koulumme oppilaiden vanhempien allekirjoittama vaatimus Vesijaon koulun säilyttämisestä. Kunnanhallitukselle on tänä syksynä toimitettu kylätoimikunnan lausunto luontokoulun sijoituspaikasta. * Kunta lahjoitti kylätoimikunnalle latukoneen. Pertti Immonen,
Hannu Nummi ja Kirsi Schildt-Hölttä |