TOIMINTAKERTOMUS v. 1992-1993

Kylätoimikunnan puheenjohtajana on toiminut tällä kaudella Kalle Salonen ja sihteerinä Tuija Nurminen.

Muina jäseninä kylätoimikunnassa ovat olleet Sinikka Ahola, Matti Kiiski, Kimmo Ojala ja Mika Peltonen.

Kylätoimikunta on kokoontunut vuoden aikana 6 kertaa.

Tilintarkastajina ovat toimineet Marja Saarinen ja Vuokko Immonen.

Kyläkokoukset on pidetty Kokkopirtillä syksyllä 20.10 -92 ja keväällä 25.4 -93.

Syksyllä järjestettiin linja-autokuljetus joululaulajaisiin. Vesijako-Porasa kylätoimikunta otti osaa matkakustannuksiin.

Vesijaon koulu täytti 90-vuotta ja sitä muistettiin lahjakortilla.

Kokkopirtille hommattiin imuri, helpottamaan siivoojan työtä.

Helmikuussa pidettiin laskiaisrieha. Hernesoppa, kahvi ja pullat maistuivat kuin myös moottorikelkkaajelu ja laskettelu.

Pilkkikilpailut järjestettiin Ylävirralla. Osallistujia oli 28 kpl ja kalaakin tuli jonkin verran.

Kevätkokous pidettiin toukokuulla. Siivouskahvit tarjosi Valinta Laari.

Kevään ylioppilasta muistettiin.

Heinäkuun ensimmäisenä lauantaina oli kesäjuhlat Kokkopirtillä. Väkeä oli n. 250 henkeä.

Elokuulla käytiin Tampereella Pyynikin kesäteatterissa katsomassa "Akseli ja Elina".

Kouluun lähtijöitä muistetaan nykyisin polkupyöräkypärällä. Mutta koska tänä vuonna koulunsa aloittavilla on jo kypärät ennestään, päätettiin antaa lahjakortit urheiluliikkeeseen.

Kirkkokyyti järjestettiin diakoniapiirin kanssa yhteisesti.

Kylän asukasluku on kasvanut 3, ja sen johdosta tullaan onnittelemaan lahja korteilla Seija Sipuraa, Marja ja Kari Saarista sekä Elna Nättistä ja Jari Soukkiota.

Tuija Nurminen