Silvosen autoilijaperhe

Silvosen auto 30-luvun lopulla alakoulun edessä. Kuvassa kirjoittaja Matti Silvonen, äitinsä Edit Silvonen sekä Viitaniemen emäntä ja isäntä. Taustalla pikkutytöt Halosen Leena ja Pajakan Pirkko.

Perhe Silvonen muutti Lahdesta Kasiniemeen joulukuussa 1936. Isäni Viljo Silvonen tuli Koivuun työnjohtajaksi. Hänellä oli Kasiniemeen muutettaessa Ford A-mallinen henkilöauto, jota säilytettiin tehtaan autotallissa ja sinne se tehtaan palon yhteydessä tuhoutui. Isän onnistui hankkia auto palaneen tilalle ja tällöin varmaan virisi tarpeen sanelema ajatus autolla ansaitsemisesta. Vuoden 1939 keväällä isäni hankki Ford De Luxe henkilöauton ja myös luvan taksiliikenteen harjoittamiseen. Sota kuitenkin katkaisi toiminnan ja vasta keväällä 1945 autoilu todenteolla alkoi. Autoon asennettiin AKMO-puukaasutin. Puukaasuautolla liikennöinti oli todella hankalaa. Liikkeelle lähdettäessä pannu piti sytyttää jo paljon aikaisemmin ja mukaan piti varata riittävästi polttoainesäkkejä. Reilun vuoden kuluttua alkoi bensiiniä jo saada.

Sodan jälkeisinä aikoina kyydin tarvitsijoita oli runsaasti. Karjalasta oli tullut paikkakunnalle lisää väkeä ja asutustilojen rakentaminen alkoi. Perheellemme saatiin uusi oma koti vuonna 1946 ja se oli meidän viides asuntomme Kasiniemessä. Autotalli rakennettiin tien varteen seuraavana vuonna.

Isäni mielessä oli kytenyt ajatus linja-autoliikenteen aloittamisesta. Keväällä 1947 unelma toteutui REO-merkkisen linja-auton muodossa. Yli 10-vuotiasta autoa kunnostettiin viikkoja ennen kuin se oli valmiina liikenteeseen. Tästä huolimatta siinä oli jatkuvasti jotain vikaa ja matkan katkeaminen oli joskus edessä. Ensimmäisenä talvena liikenne Kasiniemestä katkesi lumiesteiden takia ja auto kuljettajineen oli majoittuneena Porasan Ojalaan. Kesällä 1948 auton matka päättyi Vesivehmaalla ojaan kyljelleen. Reuhu, niin kuin sitä nimitettiin, oli taannut isälleni työntäyteisen vuoden.

Esko ja Veikko Silvonen Susi-Austinin vieressä 1950.

Liikennettä jatkettiin parisen kuukautta kuorma-autolla, jonka lavalle oli nostettu puupenkeillä varustettu koppi. Oma työurani alkoi tässä Opelissa rahastajana. Isä sai ostettua Austin-merkkisen linja-auton alustan, joka valmistui käyttökuntoon vuoden lopulla. Autossa oli 27 istumapaikkaa, joista viisi sijaitsi ns. peräkopissa, missä kuljetettiin myös tavaraa. Sieltä saattoi löytää tavallisen matkatavaran ja kauppatavaran lisäksi postisäkkejä, eläviä eläimiä, eläinten nahkoja, Haapasen veljesten muurahaisenmunia ym. Auton katolla saattoi olla Vuorisen tekemä vene Auttoisilta. Tammikuussa 1950 isä ajoi tällä samalla autolla Korkeessa suden päälle, mikä olisi oman tarinansa arvoinen tapaus. Uuteen ulkomaanmatkailua varten hankittuun linja-autoon maalattiinkin suden kuva. Isä teki tällä autolla matkat aina Roomaan ja Ranskan Rivieralle saakka. Muutaman vuoden kuluttua hankittiin Vanaja-merkkinen dieselauto, jossa oli 10 paikkaa enemmän. Vanajia tuli vuosien varrella lisää, sittemmin Scanioita. Pikkubusseja (alle 20 paikkaa) on ollut Ford, Borgvard ja Dodge.

Viljo Silvonen ensimmäisen Vanajansa edessä 1954.

Kuusikymmentäluvulla matkustajamäärät alkoivat vähentyä, mutta avuksi tulivat syrjäkylien koululaiskuljetukset. Parhaimmillaan joskus 70-luvulla Kasiniemestä lähti neljä isoa autoa ja kolme Transitia koululaiskuljetuksiin. Tämäkin toiminta hiipui ja vuonna 1984 yritys myytiin pitäjän toiselle yrittäjälle.

Taksiauto tai pirssiauto, niinkuin ennen sanottiin, oli yrityksessä loppuun saakka. Autoista voisi mainita pikku-Mosse, Popeda, Panhard, Cortina, Toyota-maasturi ym. Yrityksemme harjoitti myös kuorma-autoliikennettä 50-luvulla. Ensin ajettiin hiekkaa ja halkoja ja kuormat tehtiin käsivoimin ja myöhemmin myös tukkeja.

Yrittäjän osa pienessä maalaiskylässä ei ollut helppoa. Ei isääni ainakaan yrittämisen puutteesta voine moittia. Aina hän oli jotain suunnittelemassa, muun muassa muassa linjalupaa Tampereelle ja jopa pikalinjaliikennelupaa Jyväskylästä Helsinkiin. Hankkeet kaatuivat kuitenkin viimemetreillä lupakysymyksiin.

Matti Silvonen