Valokuvauskilpailu

Kasinimen Sanomat järjestää kilpailun, jossa haetaan valokuvia Kasiniemestä. Kuvat voivat olla vanhoja tai uusia, ennen julkaistuja tai julkaisemattomia, kunhan ne vain on otettu tunnistettavasti Kasiniemen kylän alueelta. Aihepiirinä voivat olla maisemat tai ihmiset, alkuperäinen luonto tai rakennettu ympäristö. Tavoitteena on kerätä kokoelma, joka kuvallisesti esittäisi, millainen Kasiniemi kasiniemeläisten mielestä oli ennen ja on nyt. Kuvat voivat olla paperikuvia (koko vapaa) tai diapositiiveja, värikuvia tai mustavalkoisia. Kaikki kilpailevat tällä kertaa samassa sarjassa. Kuvat arvostelee Kasiniemen Sanomain nimeämä arvovaltainen raati, jossa on edustettuna sekä tekninen, taiteellinen että paikallinen asiantuntemus.

Kuvat on toimitettava päätoimittajalle tai Kasiniemen Sanomain toimitukseen Kasiniemen wanhalle koululle, postiosoite Kasiniemenraitti 229, 17740 Kasiniemi, viimeistään 30.9.1999.*) Yhdeltä kuvaajalta kilpailuun voi osallistua enintään kymmenen (10) kuvaa ja niiden on oltava osallistujan itse ottamia. Puolueettoman arvostelun takaamiseksi jokainen kuva on varustettava nimimerkillä ja kuvien mukaan on liitettävä suljettu kirjekuori, jonka päällä on kuvaajan nimimerkki ja sisällä kuvaajan nimi ja yhteystiedot. Kuvissa mahdollisesti olevat nimitiedot on peitettävä esimerkiksi irrotettavalla teipillä.

Kaikki kuvat palautetaan. Kasiniemen Sanomat varaa itselleen oikeuden kopioida ja käyttää kuvamateriaalia vapaasti sekä paperi- että verkkoversioissaan. Parhaista kuvista mahdollisesti tehtävien postikorttien tai muun materiaalin myyntituotot ohjataan Kasiniemen kylätoimikunnalle tai sen osoittamaan tarkoitukseen. Kuvaajalla säilyvät copyright-oikeudet ja kuvien mahdollisesta muusta käytöstä sovitaan tapauskohtaisesti erikseen.

Palkinnot

Parhaat kuvat ja kuvaajat saavat laajaa kunniaa ja julkisuutta Kasiniemen Sanomain palstoilla. Voittajille myönnetään arvokkaita esinepalkintoja. Sen lisäksi päätoimittaja on luvannut palkinnoiksi tiun kirjavien kanojensa munia sekä käydä kokemassa kalaverkkonsa palkintojenjakopäivänä. Tulokset julkaistaan mahdollisuuksien mukaan Kasiniemen Sanomain seuraavassa numerossa, joka ilmestynee mahdollisesti jo loppuvuodesta. Lisätietoja Kasiniemen Sanomain toimituksesta Johanssonin Lasselta, puhelin 556 8132 tai sähköposti lasse.johansson@sci.fi.

*) Osallistumisaikaa jatkettu vuoden loppuun!