|
Takaisin
päähakemistoon
2. Kasiniemen kasvit Valokuvauskilpailu
on ratkaistu |
|
||
| Vuosi on pian puolivälissä ja sehän merkitsee totuttuun tapaan myös Kasiniemen Sanomien ilmestymistä. Saapuneen runsaan palautteen nojalla on voitu todeta lehtemme herättäneen kiinnostusta ja tehneen Kasiniemeä tunnetuksi kylän ulkopuolellakin. Tärkein tarkoitus on tietysti tiedottaa kyläläisille, olivatpa he sitten vakituisia tai kesäasukkaita, kylässä vast’ikään tapahtuneesta tai lähiaikoina tapahtuvasta ja myös tallentaa vanhoja unohduksiin painuvia asioita ja tapahtumia. |
| Kyläpäällikkö Heikki Hakkilan ottamassa kuvassa osa Bifurkaatio-melonnan osanottajista on saapumassa Ylävirtaa pitkin Kasiniemeen, jossa yövyttiin Osmo Soukkion Lomasatamassa. | Monenlaista on taas talven ja
kevään mittaan tapahtunut ja kesällä tulee tapahtumaan, niin kuin
jäljempänä on kerrottu. Näkyvin uudistus kyläkuvassa on hieno pysäkkikatos. Uusia kouluun lähtijöitä on syksyllä vain yksi, jos
sitäkään. Vehkajärven kyläläiset ovat jo pitkään olleet
aktiivisia naapurikylien yhteistoiminnan aikaansaamisessa. Heidän
aloitteestaan pyöräillään kesäkuun 11. päivänä Vehkajärven
ympäri. Toivomme kuntoilijoita runsain mitoin mukaan samoin kuin
kaunista kesäsäätä niin siksi päiväksi kuin muiksikin
kesäpäiviksi. Öisin tulkoon hiljakseen lämmintä sadetta. |
HH |