
|
Takaisin päähakemistoon
2. Sirkka-Liisa Nurminen 80-vuotias 4. Maire ja Olavi Alenius 80-vuotiaita 9. Kasiniemi, Skytän entinen torppa 10. Kruununmaa, valtionmaa, valtionpuisto 11. Kasiniemen kylätoimikunnan toimintakertomus vuodelta 2001 12. Kokkopirtti siirtymässä kyläyhdistyksen omistukseen 13. Kasiniemen ensimmäinen juhannussalko? 14. Kyläsuunnitelma Kasiniemeen 15. Kurkisuo rauhoitettu Kasiniemen osalta 16. Eräs jouluaatto joskus 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa 17. Janika-myrsky riehui Kasiniemessäkin 18. Se pyörii sittenkin, sano Levänperän Iita |
Kasiniemen ensimmäinen juhannussalko?
Viime juhannuksena nousi keskelle entisen kyläkoulun pihaa ihan oikea suomen- ja riikinruotsalaisen mallin mukaan tehty juhannussalko. Kyseessä ei ole sen kummempi perinne. "En ollut ennen sellaista elävänä nähnyt", sanoo mukana touhunnut Lasse Johansson, eikä ole varma, nouseeko samanlainen salko vielä ensi juhannuksenakin.
|